Iltapäivällä kävi Ranck taas Brunouin luona. Kun Brunou näki hänen, huudahti hän kummastuksesta. Ranck oli, näet, muuttunut kokonaan toisellaiseksi. Hänen mustat hiuksensa olivat muuttuneet pellavan keltasiksi suortuviksi, jotka pitkinä riippuivat korvien yli ja otsalla. Parta ja viikset olivat pois-ajetut ja niiden sijaan oli syntynyt punertava korvaparta. Koko Ranckin olento oli niin juurta jaksain muuttunut, että itse Paavokin alussa luuli häntä muukalaiseksi eikä voinut tuntea herraansa, ennenkuin Ranck selvitti hänelle asian laidan.
Brunou ei voinut pidättää nauruansa.
"No niin se pitää olla", sanoi hän, "ja minä olen varma, ett'ei oma äitinnekään, jos hän nyt näkisi teidät, voisi tuntea poikaansa. Mutta älkää sentähden olko varomaton. Venäläinen on syntynyt tiedustelijaksi ja vakoojaksi ja hänellä on erinomainen vainu-aisti."
Vielä hetkisen keskusteltuansa otti Ranck jäähyväiset uudelta tuttavaltaan ja lupasi vast'edes antaa tietoja seikkailu-rikkaan matkansa jatkumisesta. Yö kului hiljaisesti ja päivän valjetessa läksivät Ranck ja Paavo kaupungista ja menivät ensin Harjuun ja sitte Kuruun. Vasta Wirtain kappelissa aikoi Ranck luopua valtamaantieltä ja vetäytyä idemmäksi Saarijärvelle. Ilman mitään seikkailuja jatkettiin matkaa ja Ranck alkoi jo luulla, että hänen vainoomisensa vihdoinkin olisivat loppuneet ja että hänen ehkä oli onnistunut saattaa viholliset harhateille.
Kolme päivää matkustettuaan saapui Ranck Wirtain kappeliin, jossa on suurempi kauppala. Täällä oli ilo ja riemu ylimällään, sillä vereksiä, hyviä uutisia Sandelsista oli saapunut tänne. Tuo urhoollinen ja väsymätöin päällikkö oli joukkonensa taas voittanut viholliset Kivisalmessa, Toivolassa ja Joroisissa ja saavuttanut uusia seppeleitä. Miehuullinen Fahlander jakoi aseveljensä kanssa kunnian ja menestyksen. Waasan läänin nuorukaiset ja Karjalan talonpojat taistelivat urhoollisesti rakastetun johtajansa mukana ja saavuttivat itse veteraanien kummastuksen. Vähän harjoitettuina ja huonosti varustettuina vastustivat he kuitenkin vihollista joka askeleella.
Sill'aikaa kuin Paavo oli ostelemassa Ranckille ja itsellensä uusia tarvekaluja, jotka olivat välttämättömät heidän hiihtomatkallansa, ja myömässä Helsingistä mukana tuotua rekeä, asettui Ranck erääsen pieneen huoneesen kestikievari kartanossa ja söi aamiaistansa. Pari henkilöä istui samassa huoneessa ja virkistivät itseänsä oluella ja viinalla; ne olivat otusten ja lintuin kauppiaita, jotka puhelivat keskenänsä asioitansa. Ranck oli parhaimmalla tuulella. Pullo hyvää viiniä oli hänen edessänsä ja matkustavaisen hyvällä ruokahalulla pisteli hän hyvää teiripaistia, jonka mehukas liha olisi maistunut vaikka mille herkkusuulle hyvänsä. Syönninkiihkossaan ei Ranck huomannut, että keskustelu noiden kahden vieraan kesken oli äkkiä tauonnut ja uusi henkilö astunut sisään. Vasta sitte, kuin Ranck takanansa kuuli äänen, joka kovalla ja käskevällä äänellä kutsui isäntää, kääntyi hän katsomaan. Suureksi ihmeeksensä näki hän erään pöydän ääressä istuvan kasakkaupseerin, joka terävästi ja ivallisen näköisenä tarkasteli Ranckin kasvoja. Useilta henkilöiltä oli hän kuullut, ett'ei vihollisia ollut niillä seuduin ja ett'ei 14 päivään oltu nähty ainoatakaan venäläistä.
Upseerin uudestaan huudettua saapui isäntä ja kysyi mitä hänen ylhäisyytensä tarvitsisi.
"Sinä, lurjus, mahdat olla kuuro, kuin et heti kuule, vaikka sinua kutsutaan", ärjyi upseeri. "Heti tänne yksi pullo parasta viiniä, sillä minulla on jano ja kiire."
"Viiniä ei ole enää jäljellä", vastasi isäntä. "Mutta jos teidän ylhäisyytenne suvaitsee hyvää, rukiista valmistettua viinaa ja olutta, joka on erittäin hyvää ja voimakasta, niin olen valmis teitä heti palvelemaan."
"Mitä, ei ole viiniä sanot sinä ja sen rohkenet tehdä minulle vasten naamaa", lausui venäläinen röyhkeydellä, jota käytettiin voitettua kansaa vastaan.