Kohta sen jälkeen kiitivät Ranck ja Paavo suksillansa Wirtain kappelista, kumpaisellakin mukanansa vaan pieni laukku, jossa oli ruoka-aineita, Pienen turkin sisällä vyöhön kiinnitettyinä oli heillä pistoolit ja hihnasta olan yli riippui Ranckilla sapeli. Pyssyt olivat he jättäneet Wirtain kestikievarin isännälle. Molemmat jo lapsuudesta saakka harjautuneita hiihtämään ja suksisauvojen avulla menivät he huimaavaa vauhtia metsien halki ja ketojen yli, jättämättä tuskin minkäänlaista jälkeä jäätyneelle hangelle. Suurien jäätyneiden järvien ja jokien yli kävi matka yhtä nopeasti. Jos pimeän saapuessa ei ollut taloa eikä mökkiä saapuvilla, niin rakensivat he kuusen ja petäjän havuista majan, tekivät sen keskelle hyvän valkean ja viettivät siten yönsä. Suomalaisen kestävyys, miehuus ja voima näkyi näissä molemmissa miehissä täydessä kukoistuksessaan. Heidän noreat ja karaistut ruumiinsa eivät välittäneet vilusta, nälästä eikä muistakaan kärsimyksistä. Ei mikään vastus masentanut heitä, vaan toivo hyödyttää maatansa ja varjella sitä suurelta onnettomuudelta elähytti heitä, niin että he unhottivat kaikki kärsimyksensä ja kovat koettelemuksensa. Kaikkiaalla otti kansa heitä mielihyvällä vastaan ja lapset kiiruhtivat iloisilla huudoillansa ilmoittamaan heitä, terve tulleiksi ja osoittamaan pieniä palveluksiansa.

Sillä tavoin oli matkaa kestänyt kolme tahi neljä päivää. Saarijärvellä levähdettiin puoli päivää. Paavo oli palelluttanut toisen jalkansa. Lääkkeenä siihen käytettiin ensin kuuma vesikylpy ja sitte heittäysi hän lumikinokseen. Sellaista "hevonlääkettä" käytetään Suomessa usein pahimpien paleltumisien parantamiseksi, vaikk'ei tuo ole juuri puolustettava vähemmin karaistuille henkilöille.

Ne tiedot, jotka Ranck muuten täällä sai, eivät olleet juuri rauhoittavia. Venäläisiä partiomatkueita oli nähty lähellä kylää ja pari kasakkaa oli ollut eräästä ladosta ottamassa heiniä. Eräs poika, joka makasi aidan takana, oli huomannut ne. Hän ampui yhden heistä ja silloin toinen pötki pakoon. Sentähden odotettiin uutta tervehdystä. Asukkaat olivat jo varustauneet sitä varten. He olivat panneet kuntoon tuliluikkunsa, sitoneet valkoisen nauhan lakkiinsa, valaneet kuulia, valmistaneet ruutia, jonka tavaran saanti kivisuolan runsauden tähden oli helppoa. Sandelsin joukot olivat likellä ja 2 eli 300 henkilöön nouseva joukkio karjalaisia, talonpoika Tiaisen johdolla, kuleksi voitokkaasti ympäri ja teki venäläisille suuria vahingoita. Urhoollinen Tiainen otti viholliselta yhden muonakuormaston toisensa perästä. Väkeä keräytyi lakkaamatta hänen luoksensa ja hän tunkeusi eteenpäin päivä päivältä. Osa hänen joukostansa oli kulkenut Saarijärven kautta, vieden mukanaan yli kahdeksankymmenen vangin.

"Tiaisen nimeä muistelen kuulleeni ennenkin", lausui Ranck. "Eikö hän ole sukua tuolle vanhalle, urhoolliselle Taavetti Koiskiselle, eli kuinka?"

"Kyllä hän on", kuului vastaus. "Koiskinen on nainut Maria Tiaisen, nuoren päällikön tädin. Olli Tiainen on jo monta vuotta ollut itse isäntänä. Hänen isänsä on jo kauvan sitte kuollut ja poika voi olla muutamia vuosia yli kolmenkymmenen."

"Sitte se on sama Tiainen, jota minäkin tarkoitan", vastasi Ranck. "Tuo Tiaisen suku on urhoollinen ja miehukas, hyvä rotu; jos minulla olisi aikaa, niin etsisin tuon nuoren päällikön ja tervehtäisin häntä sukulaiseltaan, vanhalta Taavetilta. Ukko Koiskinen on myös sodassa ja veteraani on kuin nuori, voimakas mies, vaikka jo yli 70 vuoden vanhus. Mahtaisi se kentiesi huvittaa häntä."

"Eläköön Taavetti Koiskinen!" huusivat kuuliat. "Hän on oikea Suomen poika, jolla on sydän paikallansa. Semmoisen miehen olisi pitänyt olla sotajoukon johtajana eli Wiaporin päällikkönä. Asiat olisivat tulleet toisin hoidetuksi. Pelkurit ja ämmät eivät kelpaa sotaan, se on vannaa."

"Älkää sanoko niin", lausui eräs läsnäolevista. "Närppiön pitäjään ämmät olivat vanginneet venäläisen sanansaattajan ja viisi aseellista miestä."

"Se on totta, eläköön ämmät! me teimme heille väärin", huudettiin joukossa.

Ensimäinen pysäkki, johon Ranckin oli saapuminen oli Karstula ja sitte Kivijärvi. Sitte aikoi hän mennä Salon pitäjän seuduille, jossa toivoi tapaavansa suomalaisia joukkoja. Vaarallisin osa hänen matkastansa olisi silloin jo kulettu ja ell'ei aivan tavattomia esteitä sattuisi, toivoi hän varmuudella voivansa toimittaa tehtävänsä. Saarijärveltä lähetti hän erään tilallisen mukana, joka aikoi asioissa matkustaa etelään, amiraalille Wiaporiin seuraavat rivit: