'Huolimatta useista vastuksista ja esteistä olen päässyt onnellisesti Saarijärvelle. Olen hyvässä toivossa, että saan matkani tehdyksi oikeaan aikaan.
R—k.
Pohjoinen sanansaattaja.'
Ranckin ja hänen uskollisen seuralaisensa lähtiessä Saarijärveltä oli päivä lämmin ja selkeä. Joutsenia ja metsälintuja tulvaili suurissa parvissa, ja puolenpäivän aikana oli lämpö oikein rasittava. Kevätlämpö pohjolassa muuttaa pian lumen vedeksi. Yhtenä päivänä on kaikkiaalla paksu lumi ja vahvat jääläjät; toisena päivänä jo usein uhkaa vaahtovat aallot ja pauhaavat kosket, jotka pitkin jokia ja laaksoja kulettavat mukanaan jäälohkareita, kiviä eli särettyjä siltoja, väliin huoneita ja rakennuksiakin.
Sinä päivänä kulkivat matkustajamme seitsemän peninkulmaa ja hämärän tullessa näkivät he suureksi mielihyväksensä talon, jossa voivat saada yösijaa. Talonpoika Simolinen otti heitä vastaan tavallisella suomalaisella vieraanvaraisuudella. Heille laitettiin vuode perheentuvan uunin päälle, joka pidetään huoneessa erinomaisena kunnia-paikkana ja jota oikein voidaan arvostella ainoastaan sellaisessa ilmanalassa, missä pakkanen välistä nousee 40 asteesen. Kun Simolinen lähellä taloa oli juottanut hevosia, oli hän huomannut ratsastajan jälkiä. Hän pelkäsi niiden olevan ympäri kuleksivia kasakkeja ja sentähden telkittiin ulko-ovet huolellisesti kiini ennenkuin pantiin maata, pyssyt olivat ladattuina paikoillansa huoneessa ja sekä Ranck että Paavo pitivät aseensa valmisna. Illallisen jälkeen mentiin levolle ja kohta olivat talon kaikki asujamet nukkuneet syvään uneen.
Puoliyön aikana heräsi Ranck. Täysi kuu paistoi ikkunasta huoneesen ja vilpas louna tuuli alkoi puhaltaa. Ranck aikoi juuri kääntyä toiselle kyljellensä ja jatkaa untansa, kun hän äkkiä nousi ylös ja kuunteli. Ratiseva kohinan ääni kuului hänen korvihinsa ja kun hän katsoi vastakkaiseen ikkunaan, oli hän huomaavinaan, että kuun valossa välähteli toinenkin, ikäänkuin tulipalon heijastava valo. Ratiseminen alkoi kuulua kovemmin. Hän kiiruhti herättämään makaavia. Simolinen nousi ensimäiseksi ylös. Ranck kertoi hänelle huomionsa. Punertava valo kohta valaisikin huoneen.
"Huone on sytytetty tuleen ja meitä ai'otaan polttaa", huusi Simolinen ja kehoitti naisia ja lapsia kiiruusti pukeutumaan. "Meidän täytyy paikalla päästä ulos täältä."
"Me olemme ympäröidyt", huusi Paavo, joka kiiruhti ikkunaan. "Pihalla vilisee kasakkeja. Minä näen tarkkaan heidän korkeat lakkinsa ja pitkät keihäänsä. Mitä teemme?"
Naiset ja lapset vaikeroivat kovasti. Tulipalon valo loisti huoneessa ikäänkuin aurinko kirkkaimpana päivänä. Näkyi selvästi, että ulkohuoneet myös olivat sytytetyt hävityksen täydentämiseksi.
"Meidän täytyy myödä henkemme niin kalliista kuin mahdollista", huudahti Ranck. "Simolinen ja te, miehet" — nuo olivat molemmat talon rengit — "tarttukaa pyssyihinne ja seuratkaa minua. Vaimot ja lapset tulkaa perässämme. Niinpian kuin ulko-ovi avataan ammumme jokainen yht'aikaa ja sitte raivaamme tiemme paljastetuilla aseilla. Minä ja Paavo käymme taistelemaan ja sill'aikaa koetatte te muut paeta."
Muuta neuvoa ei ollut näkyvissä, jonka kautta olisi voinut välttää liekkeihin kuolemista. Simolinen ja molemmat rengit olivat vahvoja ja miehuullisia miehiä, jotka eivät väistyisi paikaltaan. Keräynnyttiin porstuaan ja kun Ranck antoi merkin, sysättiin telkki pois ovelta. Kymmenen eli kaksitoista kasakkaa näkyi ulkona ja sulkivat tien, ojentaen noita pitkiä piikkiänsä.