"Minä vannon ijäisen autuuteni kautta, että, jos teidän tahtonne voidaan ihmisvoimalla täyttää, niin minä rehellisesti sen täytän," lausui Krok korkealla äänellä.
"Amen! Jumala ja minä olemme kuulleet valasi ja onnetoin olet sinä, jos sen rikot. Siis kuule nyt tarkoin! Sinä annat heti kuuluttaa avioliittoon tyttäresi ja kelpo Manfred Skrifvarin, he…"
"Jos olisin aavistanut, että te tahdotte tuolla pettää minua, niin olisitte komerossanne saaneet istua tuomiopäivään asti, vaikkapa minäkin olisin ollut pakoitettu teille seuraa tekemään", keskeytti mestari perki suuttuneena. "Te ette ole mikään rehellinen pyhimys, isä Nikolaus, sen sanon teille, vaikk'ette koskaan leppyisi."
"Vaiti ja älä keskeytä minua", vastasi ääni. "Nyt tahdon uskoa teille sen suuren salaisuuden, joka on kohottava teidät arvoon ja onneen. Siis tietäkää, että venäläiset, meidän vihollisemme, ovat 2,000 miehen suuruisina nousseet amiraali Bodiscon johdolla maalle Grättlingbon pitäjässä Gotlannissa…"
"Voi minua miesraukkaa, sen tiesin jo entuudestaan, mutta luulin, että sen kertoja valhetteli", keskeytti mestari Krok huokaillen.
"Se on aivan tosi; mutta sinä et tiedä, että vihollinen tänä yönä on tunkeutunut itse Visbyhyn ja asettunut osiksi ulkopuolelle ja osiksi sisäpuolelle kaupunkia. Ne varjot, joita olet nähnyt hiipivän niinhyvin puutarhassa täällä kuin myös P. Katariinan kirkkoraunioiden ympäristöllä, ovat venäläisiä upseereja ja sotamiehiä. Ne ovat tänne haudanneet ruutitynnöriä, joilla tarvittaessa voivat koko kaupungin räjäyttää ilmaan. Mutta älä vaikeroi, vaan ole rauhallinen. P. Nikolaus, saarenne suojeluspatroona, taivaastansa valvoo teidän ylitsenne ja sentähden olen laskeutunut tänne hävittämään heidän pahan aikomuksensa."
Krok kuunteli tarkasti. Punssihöyryt olivat vähitellen hälvenneet hänen päästänsä ja hän oli saanut takaisin entisen tyyneytensä, koonnut aatoksensa ja oli nyt miehuullisempi kuin vähän ennen, jolloin hänen järkensä oli kokonaan sekaisin. Näkemänsä varjot siis eivät olleetkaan kummituksia eikä haudoista nousseita aaveita. Ne olivat pelkkiä ihmisiä lihasta ja verestä, vielä päälle päätteeksi vihollisia. Hän oli näytellyt katalinta ja kurjinta osaa, mitä ajatella voi. Hän tunsi itsensä kerrassaan raivoisaksi.
"Vai ei varjoja!" huudahti hän. "Sitte, hitto vieköön, et sinäkään ole mikään varjo etkä aave, vaan ihminen, samoin luotu kuin minäkin, semmoista ei Eerikki Krok pelkää. Tule alas ja paikalla, niin että saan tietää ken olet, joka minusta olet tehnyt tätä ilkeätä ivaa. Alas P. Nikolaus eli muuten saat tekemistä Pyhän Eerikin kanssa."
Vaskiseppä lensi yhdellä hyppäyksellä alas kuorin lattialle keppi kohotettuna oikeassa kädessään ja saman teki vastakkainen mieskin. Joka puoliyön aikana kuun valaisemassa kuorissa olisi nähnyt nuo olennot, olisi varmaan kauhulla paennut sieltä, luullen niiden olevan raivoavia henkiä toisesta maailmasta.
"Ken olet? puhu!" käski Krok, "sillä nyt olen vihainen ja mieleni tekee tapella."