Kauheata, hirveätä! Mestari Eerikki pisti keppinsä messinki-nuppulan suuhunsa ja puri sitä kaikin voimin voidaksensa vai'eta.
Varjot vähitellen tulivat kuoriin päin ja puhelivat keskenänsä. Krok katsoa tuijotti, miten ne työnsivät kuoriin viittä- eli kuuttakymmentä tynnöriä. Kun olivat saaneet ne sinne, niin muutamat noista pirullisista kummituksista mursivat suuria hautakiviä, jotka olivat asetetut kirkkoon muinoin haudattujen haudoille. Tämän tehtyä hinasivat he tynnörit noihin tyhjiin hautoihin ja asettivat kivet paikoilleen, jonka jälkeen varjot, vielä jonkun aikaa käveltyään, hiipivillä askelilla menivät matkoihinsa. Rauniot olivat taas tyhjät. Krok huokasi vapaasti. Kuu valaisi taas eräästä kuorin ikkunasta. Vitkallisesti katsoi säikähtynyt porvarimme vastakkaiselle seinälle. Huu kumminkin! P. Nikolaus istui siellä vielä.
Pyhimys alkoi taas puhua, mutta tällä kertaa ei kuiskaamalla, vaan kovalla, äkäisellä äänellä.
"Sinun omallatunnollasi, Eerikki Krok, on monta syntiä", lausui mestarin vastakkainen mies. "Sinulla muun muassa on hyvä vaimo, kelpo ja rakastettava tyttö, jotka uhraavat itsensä sinun kodilliseksi hauskuudeksesi, onneksesi ja suloisuudeksesi. Kuinka kohtelet sinä heitä? Niin, sinä olet kova, itsevaltias ja paha heille. Sill'aikaa, kuin sinä iloitset ja ryypiskelet ystäviesi kanssa kapakassa, työskentelevät he kotona. Sinä olet raakalainen, jota heti taivaan rangaistus kohtaa, sillä sinulla ei taida olla aikomuskaan parantaa itseäsi ja muuttua toisellaiseksi?"
"Kyllä, pyhä isä, se on minun aikomukseni", änkytti Eerikki Krok kokonaan muserrettuna. "Teillehän ei ole mikään salaista ja silloin tiedätte hyvin, ettei vaimoni Agnetta ole suinkaan jumalinen nainen. Hänellä on talossamme paljon suurempi valta kuin minulla, ja jos en olisi pelännyt hirveätä läksytystä häneltä, niin en nyt istuisi tässä aivan säikähtyneenä ja pelonalaisena. Tytärtäni Annaa rakastan niin suuresti kuin isä ainoata lastansa voi rakastaa ja vieläkin enemmän, mutta meillä on vaan yksi ainoa asia, josta emme voi sopia ja joka antaa aihetta riitaisuuksiin ja kaikkiin murinoihin hänen, vaimoni ja minun välillä."
"Minä tiedän, mitä sillä tarkoitat", vastasi ääni. "Sinun tyttäresi rakastaa nuorta, kunniallista ja ahkeraa miestä. Hän rakastaa myös tytärtäsi ja molemmat voivat ja tahtovat luoda tyttärellesi onnellisuuden ja autuuden. Oivallinen vaimosi, joka on huomannut sen, on antanut myönnytyksensä heidän liittoonsa, mutta sinä, ainoastaan sinä väkivallalla ja mahtisanallasi tahdot estää sitä, luullen voivasi karkoittaa rakkauden heidän sydämistään, ja lisäksi vielä kohtelet sinä kovilla sanoilla, uhkauksilla ja huonolla käytökselläsi sitä nuorta miestä. Sinä olet suuri veitikka Eerikki Krok, ja sentähden, että sinä vainoat tuota nuorta paria, on tämä kaikki tapahtunut sinulle tänä yönä. Manfred Skrifvari on…"
"Hirtettävä lurjus…" keskeytti mestari, joka P. Nikolain varjonkaan tähden ei voinut pidättää vihaansa ja vastenmielisyyttänsä maaherran kirjuriin.
"Mitä, mitä rohkenet sinä sanoa henkilöstä, joka on suosittu ja rakastettu itse henkimaailmassakin", keskeytti hänet vihaisella äänellä komerossa istuva mies. "Oi, miten helposti minä voisin musertaa ja lopettaa sinut, jos vaan tahtoisin! Mutta kuule! Vanno pyhästi, että tahdot täyttää mitä sinulle käsken ja, jos sen teet, niin ilmoitan sinulle suuren salaisuuden, joka tekee sinun arvokkaammaksi porvariksi Visbyssä, niin, paljon arvokkaammaksi kuin naapurisi Matti Rosénin, jota sinä lakkaamatta kadehdit, ja lisäksi saat minusta sellaisen ystävän, joka kaikin tavoin auttaa sinua perheelliseen suloisuuteen ja onneen. Jos et vanno, mitä sinulle ehdoitan, niin, kaikkien taivaan valtojen nimessä, tulet katkerasti tekoasi katumaan. Sinua kurjempaa miestä ei pidä maailmassa löytymän."
Tuo oli mietittävää. Salaisuus, joka tekisi hänen arvokkaammaksi kuin tuon rikkaan oltermanni [ammatinvanhin] Rosénin. Salaisuus, jonka kautta hän saavuttaisi kodillisen rauhan Agnetan tuskittelemisen ja kiukuttelemisen sijaan. Huoletta saisi hän mennä rakkaiden ystäviensä luo "Lybeckiin" ja tulla sieltä rauhassa kotiansa. Isä Nikolaus oli kiusaaja, joka kuvasi hänelle niin viehättäviä utukuvia, että mestari Krok värisi ilosta.
"No mitäs tuumit? Vannotko eli etkö?" kysyi varjo.