"Varhaiset aviot eivät ole edullisia", sanoi raatimiehen lapsiparvea nähdessään muuan hänen setänsä. "Kolmentoista luku on sitä paitse onneton luku, joku sinun lapsistasi joutuu varmaan hunningolle."
Raatimies naurahti, katseli veitikkamaisesti reipasta ja kunnollista vaimoansa ja arveli, että jos Herran tahto niin olisi, voi kolmentoista luku kylläkin muuttua neljäksi- tai viideksitoista. Mutta siitäpä ei tullut mitään; perheensä ei enää lisääntynyt, raatimies ja hänen vaimonsa vanhenivat ja kertomuksemme alussa oli ukko jo täyttänyt 60 ikävuotensa. Hänen korkea vartalonsa oli köyristynyt, tukka silminnähtävästi harmaantunut ja näkö niin heikontunut, että hänen oli tarvis ruveta käyttämään sinisiä silmälasia. Rouva, joka oli miestänsä kymmenkunnan vuotta nuorempi, oli säilynyt paljoa paremmin. Viisikymmentävuotisena oli hän lihava, punaposkinen rouva, joka vallan kepeästi hoiti taloutensa ja monilukuisen perheensä.
Sedän ennustus kolmentoista luvun onnettomuudesta raatimiehen jollekulle lapselle, ei näyttänyt käyvän toteen. Kaikki kasvoivat vanhempaansa iloksi. Opintonsa päätettyä saivat pojat hyviä paikkoja eri ammateissa ja kolme tytärtä tuli hyviin naimisiin. Lyhyesti sanoen: kaikki kävi hyvin Evertin monelle lapselle. Nuorin pojista, Yrjö Evert oli vanhempainsa lemmikki.
Kertomuksemme alussa oli Yrjö kuusitoista vuotias. Hän oli kaunis, pulskea nuorukainen, ruumiiltansa terve ja väkevä. Hänen korkean otsan alla loisti vilkkaat silmät. Käyntinsä oli kevyt ja jäntevä, koko olentonsa reipas ja uljas. Sellaisesta kyllä sopi toivoa, että hän mailmassa menestyisi ja toimeentulisi, vieläpä saavuttaisi suosiotakin, koska hän oli hyväluontoinen ja rehellinenkin.
Mutta vaikka kaikki tämä oli Yrjön eduksi, oli hänellä muita huonompiakin ominaisuuksia, mitkä saivat hänen isänsä myöntämään, että sedän ennustus valitettavasti voisi käydä toteen ja juuri Yrjölle hänen lempilapsellensa. Varhain pantuna kouluun, Yrjö osoitti ilmeistä haluttomuutta lukuihin, mutta sitä suurempaa mieltymystä nuorison ajanvietteisiin. Hän oli kumppaneistansa etevin voimistelija, paras uimari, pallon lyöjä ja se, joka rohkeimmin kiipesi maston huippuun suurimmillakin laivoilla, joita tuli kaupungin vilkkaaseen satamaan. Kerran näki hänen isänsä suureksi kauhukseen, miten poika kiivenneenä suurimman laivan keskimastoon, oli asettunut siellä seisomaan päälaelleen ja siinä tilassa heilutteli jalkojansa ilmassa. Raatimies ei tohtinut hengittääkään, sitä vähemmin huutaa, jott'ei pelättäisi poikaa putoamaan. Uhkarohkea nuorukainen tuli onnellisesti alas ilmamatkaltaan. Isä kutsui hänet luoksensa ja nuhteli häntä vakavasti hänen teostansa.
Yrjö naurahti ja sanoi:
"Tiedä isä, että minä opettelen merimieheksi, sillä merille hehkuu koko haluni ja mieleni. Oppineeksi mieheksi en minä kelpaa enkä myös kauppiaaksi, tai käsityöläiseksi. Minä olen täyttänyt 14 vuotta enkä ole vielä muuta kuin ison koulun toisella luokalla. Anna minun mennä kajuuti-vartijaksi Presioosaan, Geflen pulskimpaan laivaan, niin saat nähdä, että Yrjö Evertistäkin aikaa voittain tulee kunnon mies. Olethan itse sanonut, ettei miehen tarvitse hävetä mitään kunniallista tointa ja että siihen pitää ryhtyä mihin tuntee taipumusta. Ei minusta ole muuksi kuin merimieheksi; päivällä ajattelen minä merille menoa ja yöllä näen siitä unta."
Raatimies säikähti ja katsahti uljasta poikaansa. Vanhempi Evert ei ensinkään suosinut merta. Hänen isänsä oli ollut merikapteini ja uponnut laivoineen päivineen jo pojan lapsuudessa. Mutta hän muisti vallan hyvin äitinsä, omansa ja siskojensa surun ja tuskan, kun saivat tiedon isän onnettomasta lopusta. Siitä hetkestä asti kauhistutti heitä meri. Kaikilla hänen muilla pojillaan oli toimeentulo maalla ja nyt tahtoi hänen armain poikansa erota kodista ja antautua tuon petollisen elementin valtaan.
Vaieten kävivät isä ja poika rinnatusten kotia kohden. Vasta pitkän ajan kuluttua tuli raatimies lausuneeksi: "sinun sanasi, Yrjö, tuottavat minulle haikean mielen, sillä minä toivoin sinulle valoisaa ja onnellista tulevaisuutta, vaan en luule sitä löytyvän merimiehen ammatissa, johon sanot itselläsi olevan taipumusta ja halua. En kumminkaan tahdo estää sinua rupeemasta merimieheksi, mutta et ennen kuin täytettyäsi 16 vuotta, saa ruveta laivan kantta polkemaan. Sinulla siis vielä on kaksi vuotta aikaa päätöksesi vakaannuttamiseen ja tarpeellisten tietojen kartuttamiseen. Käytä se aika hyvin ja niitten kahden vuoden kuluttua sano suoraan, vieläkö sittenkin haluat merille. Silloin saat vapaasti valita urasi. Siihen asti ei huolita tästä sanaakaan hiiskua."
Mutta povessansa tunsi Evertin Yrjö sulaa iloa ja riemua. Pianhan ne kaksi vuotta kuluivat ja silloin oli isäkin pitävä sanansa. Kahden vuoden kuluttua pääsisi hän vihdoinkin merelle, jota hän nyt ikävöiten katseli joka päivä. Koulussa oli hän hyvin ahkera ja kokosikin vähän tietoja, mutta kirjalliset toimet kävivät kehnosti, vaikka hän olikin ahkera. Lukemisessa oli Evertin Yrjö sama paksupää kuin ennenkin; epäilemättä Jooseppi sedän ennustus toteutuisi häneen nähden.