Yrjön koetusajaksi määrätyt kaksi vuotta kuluivat vihdoinkin loppuun ja hänen riemuksensa kirjoitettiin nyt vuosiluku 1854. Sota oli syttynyt Venäjän sekä länsivaltain ja Turkin välillä ja tämä tärkeä tapaus jännitti kaikkein mieliä. Ruotsi oli vahvasti vakuuttanut pysyvänsä kenenkään puolta pitämättä. Odotettiin Itämerelläkin tähdellisiä sotatapauksia ja heti vetten auettua varrottiin siellä saada nähdä yhdistetty Ranskan ja Englannin sotalaivasto. Ruotsin pohjanmaan satamissa oli vilkas liike ja hälinä. Suomen satamat tietysti tulisivat suljetuiksi ja ankarasti vartioituiksi. Kauppamiehille ja rohkeille seikkailijoille Ruotsin pohjoisosassa, mikä on Suomea niin lähellä, kai koituisi oikea kultainen aika. Niihin satamiin täytyi vierasten sotalaivain tulla hakemaan ruokavaroja, vettä, hiiliä ja muita tarpeita. Suomalaiset taas pian joutuisivat pahan aikaisen puutteen alaiseksi. Tarpeeksi rohkea ja Suomen saaristoa hyvin tunteva salapurjehtija ja sotasalpauksen särkijä voisi ansaita suuret rahat. Englannin sterling-puntia ja shillinkiä, Ranskan kultarahoja ja frankin kappaleita karttuisi yltäkyllin Pohjois-Ruotsin kauppamiesten ja asioitsijain kirstuihin, uhkapurjehtijain ja merimiesten taskuihin. Odotettiin syntyvän vallan verraton liike ja rahoja ansaittavan tukuttain. Näin haaveksittiin ja toivottiin, ja toiveet tosiaankin melkein täyttyivätkin, sotavuosina ansaitsivat Ruotsin-pohjan kauppiaat, tehtailijat, tavarain hankkijat ja merimiehet hyvästi rahaa. Melkoisesti sitä tuli Suomestakin.
1854 vuoden talvi oli ankara. Vasta huhtikuulla lähti jää pohjanmaan satamista, jotka siten tulivat meriliikkeelle vapaiksi. Evertin Yrjön suureksi iloksi paljastuivat vihdoin Geflen molemmat sataman suut ja tähän vilkkaaseen merikaupunkiin tuli laivoja ei ainoastaan useammista Euroopan satamista, vaan vieläpä Amerikasta, Itä- ja Länsi-Intiasta sekä Välimerestä. Vapaasti lainehtivat vedet välkkyivät kevätpäivän paisteessa. Lintujen viserrykseen yhtyi merimiesten raikas laulu ja viimeiset jäät ajeltuivat merelle, missä saivat joko upota taikka sulaa. Liittolaisten sotalaivastoa odotettiin joka päivä Pohjanlahden vesille. Englannin- ja Ranskankieliset sanakirjat kävivät ahnaasti kaupoiksi. Smoolannista ajetut lihavat härät odottivat surmaansa, muuttuakseen maukkaiksi häränpaisteiksi ja kaikki myymälät olivat tavaroita täynnä. Ruotsin-pohjan kauppamiesten sydämet sykkivät yhä vilkkaammin. Majakkapaikoilta toivat luotsit tietoja, että vieraita sotalaivoja jo oli nähty. Mutta ajojäät Itämeressä viivyttivät meriliikkeen yleisempää alkamista. Tästä kiukuteltiin ja toivottiin jäitten joutuvan hiiteen. Rikkautta ja kultaa toivovalla harvoin on riittävää kärsivällisyyttä.
Tuli vihdoin se ilon sanoma, että Englannin Itämeren laivasto sir Charles Napierin johtamana maaliskuun 20 p:nä oli tullut Isosta-Beltistä. Hänellä oli 42 laivaa, kaikki höyryvoimalla kulkevia, ja yhteensä 16 tuhannen hevosen voimaisia, joissa oli 2,200 kanuunaa ja 22 tuhatta merisotamiestä. Ranskalaisten kanssa oli liittolaisten sotalaivoja Itämeressä yhteensä 76. Toukokuun lopulla salpasivat nämä Venäjän laivaston; Suomen satamissa jo tiedusteltiin mihin varustuksiin Itämeren rannoilla oli ryhdyttävä. Jo varemmin olivat liittolaiset ryöstäneet ja kotiin lähettäneet muutamia Suomen kauppalaivoja. Venäjän laivasto oli harmaakivisten varustustensa turvissa ja vältti nähtävästi joutumasta tappeluun vihollistensa kanssa.
Oltiin siis jo toukokuun keskivaiheilla, mutta keinottelijat Geflessä eivät vielä olleet saaneet englantilaisille myydyksi naulaakaan lihaa eivätkä kaduillansa kuulleet ainoatakaan alkuperäistä yes tai oui. Satama oli täynnä laivoja, mutta niistä ei yksikään ollut sotalaiva. Yrjö Evert oli taaskin keskustellut isänsä kanssa merille lähtemisestään. Hän ei ollut siinä kohdin mieltänsä muuttanut, vaan oli päätöksessänsä yhä vakaantunut, jonka vuoksi hän nyt muistutti isäänsä hänen lupauksestaan. Isän ei muu auttanut kuin antaa suostumuksensa; Yrjö erosi koulusta. Hänelle ostettiin merimiehen kirstu ja siihen nuorelle merimiehelle sopivat tarpeet. Evertin Yrjö oli valmis lähtemään milloin hyvänsä, mutta vaikka hän kyllä ahkeraan oli hakenut, ei hänen vielä ollut onnistunut saada paikkaa. Kaikilla laivoilla oli täysi miehistö, etenkin pitkille matkoille lähtevillä, ja juuri sellaiselle pitkälle matkalle hehkui hänen mielensä. Ei sekään auttanut että hän koetti käydä heiluvasti, niinkuin merimiehet tavallisesti, että hän näytti tupakkarullaa taskustansa ja että kiiltohattunsa oli kallellansa ja ikäänkuin ihan putoamassa. Kapteinit eivät tarvinneet kajutinvartiaa eikä nuorta merimiestä. Yrjöllä nähtävästi oli huono onni.
Ihana oli toukokuu. Merimiesten hatuissa oli sinivuokkoja sekä kevät esikkoja; kovasti rähisten valmistelivat vesilinnut pesiänsä karille ja luodoille. Iltasilla vähä ennen auringonlaskua oli satamanrannalla runsaasti kävelijöitä katselemassa vilkasta elämää reidillä. Ehtimiseen oli puheena sama aine, se näetten, eivätkö ne vieraat sotalaivat jo pian tulisi Gefleä tervehtimään. Tästä puhuttaessa näkyi savu höyrylaivasta, joka pyrki satamaan. Kaikkein silmät kääntyivät sitä kohti. Olisikohan se joku noista jo mainetta saavuttaneista Englannin laivoista Beagle tai Figer! Mitä hartaasti odotetaan ja toivotaan, sitä mielellään uskotaankin ja muutama kaupungin nuori herra pani jo veikkaa että laiva, minkä runko jo rupesi näkymään veden yli, olisi joku ikävöityistä vieraskansalaisista.
Laiva tuli yhä likemmäksi. Sen pitkä musta runko korkeni yhä. Höyrylaiva oli takeloittu kuunariksi ja sen korkeat mastot hyvin takanojassa. Lippua ei se vielä näyttänyt mastonsa nenästä. Kahdesta valkeaksi maalatusta savutorvesta tuprusi paksu kivihiilien savu, jota tuuli hajoitti merelle, minne se kärmeen tapaisena jäi taivaan rannalle. Keulan ympäri, terävä kuin partaveitsi, kuohui vesi valkoisena kuin vispilöitty kerma. Se oli propellihöyrylaiva vahvimpaa laatua ja parhaimmista aineista. Kaikki purjeet olivat hyvin sidotut ja ulkomuodoltaan se oli ihan sotalaivan muotoinen.
"Se keula on ensimäisen kerran kastunut Hudson Riverissä", sanoi muuan amerikalainen merikapteeni parille lähellä seisovalle kansalaiselleen. "Sille on Watson tai Scott tehnyt piirustuksen, toisin ei voi olla."
"Se on englantilainen, siitä voin lyödä 100 punnan vedon", lausui muuan Albionin punapartainen merikarhu. "Sen kyljissä on englantilaista plootua ja se on laskettu vesille Blackwallin varvista Tyne-virran rannalla."
"Se on joko Figer tai Beagle, jotka ovat englantilaisia sotalaivoja", sanoi muuan englantilaisen kauppalaivan kapteeni. "Minulla on kuvalehti Illustrated London News ja siinä olen nähnyt sekä Figerin että Beaglen kuvan. Mutta kas, jopa se nostaa lippunsa. Hiisi vieköön! onhan se ruotsalainen", huusi englantilainen tuntuvasti nolostuneena, kun hän näki hyvin tunnetut siniset ja keltaiset värit maston huipusta.
"Aivan niin, se on ruotsalainen höyrylaiva, rakennettu Motalan konepajassa; sen runko on parasta Ruotsin rautaplootua, sen kone 300 hevosen voimainen, se vetää 1,500 tonnia lastia, kulkee vähintäin 12 solmuvälin nopeudella tunnissa ja sen nimi on Salama. [Oikeastaan ruotsiksi 'Blixten', mutta lausumisen helpoittamiseksi ja jotta sanan oikea merkitys olisi suomalaiselle lukijalle tietty, kirjoitamme sen tässä suomeksi. Suoment. muistutus.] Nyt, herrat, olette saaneet täydet tiedot laivasta, mikä juuri laskee ankkurinsa."