"Minä menen Lasareff'ille, sillä aika kuluu ja minä tahdon pian päästä lastistani", sanoi hän. "Jääkää hyvästi!"
Herra ja rouva Budukoff kiiruhtivat esille ja vaativat kapteenia melkein väkisin uudestaan istumaan sohvalle.
"Minä teen mieluummin työtä ilmaiseksi kuin laskisin tämän toimen Lasareff'ille", huusi Budukoff vinkuen. "Olkoon menneeksi kuudella prosentilla, kosk'en sitä voi auttaa, mutta armoton ja kova te olette, tässä käteni!"
Nyt kapteeni tarttui tarjottuun käteen ja puristi sitä niin kovasti, että Budukoffin pienet silmät vettyivät.
"Nyt ovat asiat selvillä, se on taattu, mutta sen sanon teille, kauppias Budukoff", lausui kapteeni, "että minä toivon tämän sodan aikana useamman kerran tulevani tänne. Jos nyt petätte minut, ette enää milloinkaan pääse kanssani tekemisiin, mutta jos olette rehellinen, saatte erityisen palkkion. Tämän sanon ja siihen saatte luottaa, että se on miehen sana."
Niitten kahdeksan päivän aikana, joina Salaman lastia purettiin ja myytiin, osotettiin sen kapteenille ja miehille suurta huomiota ja suosiota kaupunkilaisten puolelta, jopa itse kenraalikuvernöörikin, ankara kreivi Berg, kutsui kapteenin luoksensa aterialle ja osotti hänelle erityistä huomiota. Bomarsundin linnoitus Ahvenanmaalla oli sill'aikaa valloitettu ja vihollista odotettiin nyt tulevaksi Viaporin edustalle.
Salaman rauhallisesti purkaessa lastiansa Helsingin satamassa, sen vihollinen Dragon, kapteeni Seymour, ei ollut kaukana Helsingistä, odottaen "että hiiri lähtisi piilostansa ja suoraan joutuisi kissan kynsiin." Dragonin miehet toivoivat uhkapurjehtijan sinne, missä ei ollut aurinkoa eikä kuuta, sillä heidän täytyi ehtimiseen kiikkua mastoissa pitämässä vaaria eikö savu ilmaisisi Salaman tuloa. Ensimäinen luutnantti, mainion Froubrigden pojan-poika, tavattoman virkaintoinen ja vankkamielinen mies, toimitti vartiopalvelusta yhtä ahkerasti kuin halvinkin sotamies ja se ei tietänyt Salamalle hyvää. Mutta onneksi sille loppui Helsingin ja muittenkin Suomen satamain vartioiminen ja saartaminen siitä syystä, että kaikki liittolaisten sotalaivat kutsuttiin Bomarsundin linnoituksen valloittamiseen. Siksipä Salamakin, kun oli asiansa suorittanut, lähti helsinkiläisten onnea toivottaessa tiehensä ja pääsi Ahvenanmerelle, missä olisimme toukokuun lopulla taaskin saaneet tavata vanhan tuttavamme pyrkimässä Ruotsia kohden.
Tämä ilta oli kauniimpia, mitä kaukaisessa pohjolassa olla voi. Vieno, maan puolelta tuleva tuuli toi metsän ja nurmien hyvää tuoksua merelle. Joukko kalastaja-veneitä valkoisine purjeineen uiskenteli kuin joutsenet vähän aaltoilevalla veden pinnalla ja kullanpunainen aurinko kasti alista syrjäänsä veteen, muutaman tunnin kuluttua noustaksensa elähyttämään yökasteesta virkistynyttä maata. Lintuja tuli maalta laivan mastoihin ja köysiin, missä levähtäessään visertelivät. Päivän jalo tähti lähettää viinestänsä tuhansia kultanuolia, tulitus jota ei kukaan kuolevainen kykene jälittelemään. Pian jo tulee iltatähti näkyviin.
Muutamalta Ahvenan jaalan päälliköltä sai Salaman kapteeni kuulla, että Bomarsundin valloituksen jälkeen oli satamain sulku uudestaan alkanut. Onneksensa ei hän kuitenkaan tavannut vainoojiansa, sillä luultavasti oli Dragonin päällikkö muille liikkeellä oleville sotalaivoille ilmoittanut, että muuan ruotsalainen höyrylaiva oli päässyt Helsinkiin, ja tietysti oli laivan muoto ja tunnusmerkit samalla annettu tarkoin tiedoksi. Salamalla kyllä nyt ei muuta ollut kuin painolasti, mutta tyhjänäkin oli sillä tämän tähden pelkäämisen syytä. Hyvin iloinen oli siis kapteeni varhain auringon noustessa nähdessään Geflen rannan ja puolta tuntia myöhemmin onnellisesti tekemänsä matkan jälkeen laskiessaan ankkurin sen satamaan.