Pieni kolina oven takana keskeytti katteinin mietteet. Hän kääntyi sinne päin ja ovesta tuli sisään mies, tuoden ruukun ja pullon ynnä lasia. Kaiketikin oli se vanginvartija, joka nyt toi kaikkein venäläisten niin suuresti rakastamaa juomaa, viinaa, jota katteini puolestaan ei voinut kärsiä.
Sisääntulija oli komeavartaloinen kasakka, jonka ulkomuoto ei suinkaan ollut sellainen kuin olisi luullut venäläisen vanginvartijan olevan. Päinvastoin oli noissa tummanverisissä kasvoissa jotakin, joka osotti surua ja kärsimystä, mikä heti herätti katteinissa mieltymystä häneen. Venäläinen laski Augustoffin lahjan pöydälle, katseli hetkisen vankia, kumarsi ja astui takaisin ovea päin.
"Bestysjeff, elä mene, minä tahdon puhutella sinua", sanoi katteini saksaksi.
Mies oli todellakin sama, josta ruhtinatar oli puhunut; hän pysähtyi äkkiä, katseli kummastellen katteinia, teki ristin merkin ja sanoi:
"Miten, mistä tunnette te, vieras, Bestysjeffin, sanokaa miten se on mahdollista."
Katteini astui ihan kasakan luokse ja kuiskasi hänelle:
"Minä tiedän paljon enemmänkin, minä tiedän sinun olevan avuliaan miehen, joka tuntee sääliä toisen onnettomuutta kohtaan, minä tiedän sinun puhutelleen Barinsky-ruhtinatarta ja luvanneen auttaa ruhtinaan pakoon pääsyä; sentähden olen hakenut sinut ja tuon ne neljätuhatta ruplaa, mitkä olet pyytänyt ruhtinaan vapaudesta."
Bestysjeff tuli kalman kalpeaksi, vavisten lankesi hän polvilleen katteinin eteen ja rukoili häntä säästämään hänen henkeänsä, sillä jos tuo salahanke tulisi ilmi, olisi hän hukassa.
"Nouse Bestysjeff, ja kuule minua tyvenesti; minua et tarvitse pelätä", sanoi katteini. "Minä vannon pitäväni salassa sen, mitä on sinun ja ruhtinattaren kesken sovittu."
"Herra, henkeni on teidän vallassanne", vastasi kasakka noustessansa. "Jos niin on, kuin sanotte, että olette ruhtinattaren lähettämä ja hänen ystävänsä, eipä silloin Bestysjeff riko lupaustansa. Sanokaa mitä tiedätte ja mitä vaaditte, minä olen valmis kuulemaan."