"Ei muuta kuin että Barinsky on sairastunut ja että minä lääkärin neuvosta olen antanut hänen joka päivä jonkun hetken nauttia raikasta ilmaa täällä linnan sisäpihalla", vastasi päällikkö. "Vankihuoneen ilma tekee hänelle pahaa."
"Hänen pitäisi jo olla siihen tottunut", vastasi kenraali nauraen. "Hyvästi, katteini, hyvästi vanha Petrovits, tulkoon teistä hyvät ystävät."
Kenraali ajutanttinensa astui vaunuihin, jotka heti vierivät pois. Katteini oli kuin kiveksi muuttunut. Hänelle oli tapahtunut jotain, mitä hän ei olisi voinut aavistaa eikä uneksiakaan. Petrovitsin ääni herätti hänet unelmistaan.
"Tulkaa muassani, suojanne on valmis", sanoi linnan päällikkö käskevällä äänellä. "Te olette varmaan suuri pahantekijä, koska teille annetaan yksi parhaimmista suojista ja saatte milloin hyvänsä mennä pihalle. Sano, veljeni, mikä on pahatekosi?"
"Se että luotin venäläisen rehellisyyteen ja kunniaan", vastasi katteini saksaksi, jota kieltä hän oli kuullut vartijansa ymmärtävän ja puhuvan. "Mutta malttakaa", ajatteli katteini itsekseen, "vastentahtoinen vankeuteni täällä on hyödyttävä ja auttava toisia. Minäpä vapautan Barinskyn ja nuo kymmenentuhatta ruplaa saatte kuin saattekin vielä maksaa."
Katteini ja tuo vanha upseeri menivät torniin.
Tuo vanha rakennus, joka nyt jo oli puoliksi rauniona, osotti vielä sellaisenakin entistä komeutta ja uljuutta. Katto oli pudonnut sisään ja tuulet humisivat esteettömästi tyhjien salien särkyneissä ikkunarei'issä. Tällaisen tornin alikerrokseen meni nyt katteini ja hänen seuralaisensa. Hänelle annettiin avara suoja, jonka toinen ikkuna oli merta kohti, toinen linnan pihaanpäin. Tässä muka paremmassa suojassa ei ollut muita huonekaluja kuin sänky, pöytä ja muutama tuoli. Kalkituilla, vanhuudesta harmaantuneilla seinillä oli lukemattomia hämähäkin verkkoja. Jos tuo nyt oli parempia suojia, millaiset olivat sitte huonommat ja huonoimmat? Katteinia väristyttä ajatellessaan Barinskya, joka jo kymmenen vuotta oli nääntynyt mokomassa luolassa. Katteinin rohkeutta ylläpiti se toivo, että voisi pelastaa ruhtinaan ja siten kostaa Streboffille.
"Minä jätän sinut nyt, veljeni, mutta lähetän Bestysjeffin, yhden vanginvartijoistani tuomaan sinulle vettä ja viinaa. Kun sinä taas jätät rakkaan tornini ja pääset vapaaksi, tottahan silloin muistat ystävääsi Augustoffia", sanoi tuo vanha upseeri.
"Sen teen ja lupaan sen jo varmaan", vastasi katteini, joka tuskin osasi salata iloansa siitä että saisi tavata Bestysjeffin, sen vanginvartijan, josta ruhtinatar oli puhunut. Vankeutensa ei tulisi kestämään enempää kuin korkeintaan kolme päivää, sillä niin pian saataisiin Salama kyllä puretuksi. Viivyttelemisen aikaa ei siis ollut, vaan oli katteinin mitä kiiruummin pitäminen huolta Barinskyn vapauttamisesta.
Katteini oli yksinään. Hän astui merenpuolisen ikkunan luokse, josta hyvin näki sataman. Aukolla näkyi ainoastaan muutamia kalastajain veneitä. Aallot läiskyivät hiljaa vastoin sitä karia, jolle torni oli rakennettu. Vene saattoi hyvin päästä karin rantaan. Jos vaan Bestysjeff piti lupauksensa, oli Barinskyn pelastaminen varma.