Froubrigden silmät säikkyivät kiukusta.
"Hiiden hornaan tuo mies; saisin sen vain käsiini, roikkuisi hän vähemmän kuin kymmenen minuutin kuluessa maston huipussa."
"Uhkapurjehtijanko katteinille tuon hyvän suotte", kysyi Milenius levollisena.
"To be sure, sir, juuri sitä pirulaista minä tarkoitan enkä ketään muuta."
"Silloin saatte toivonne täytetyksi", vastasi katteini uljaasti; "uhkapurjehtija-laivan päällikkö olen minä."
Seymour ja hänen luutnanttinsa hypähtivät kumpikin sijaltaan, töllistelivät mykkinä hämmästyksestä Mileniusta, joka vain naurahti sille kauhuntapaiselle ällistykselle, jonka hänen uhkarohkeat sanansa heissä olivat aikaan saaneet.
"Te jätätte minut hirttämättä; päin vastoin palkitsette minua ystävyydellänne ja suosiollanne", sanoi katteini. "Uskokaa pois, meistä tulee vielä hyvät ystävät."
"Sepä saadaan nähdä, jos vain olette se, joksi itseänne sanotte", vastasi Seymour. "Froubrigde, käskekää vartija-upseerin kiinnittää isomaston huippuun erityinen vetonuora; kohta näytän teille millaiset ystävät meistä tulee."
Froubrigde astui ovea kohden. Katteinin ääretön rohkeus teki tavattoman vaikutuksen vanhemman Froubrigden pojanpoikaan. Olihan tuon miehen luonnossa terästä, noin rohjeta tulla vihollistensa keskelle oli enemmän kuin rohkea teko; hän ei semmoiselle käytökselle osannut nimeäkään antaa.
"Viivyttäkää hetkinen aiheenne täytäntöönpano", sanoi katteini tyvenesti. "Ensiksikin on parempi, että väkenne näkee minut hirtettävän päivällä; silloin voivat he tarkoin oppia, miten pelkäämätön mies menee kuolemaan, ja toiseksi teitä ehkä huvittaisi tietää syy, minkätähden minä tulin tänne ja näin arvelematta annoin henkeni teidän käsiinne. Sillä tietysti minulla oli hyvin tärkeä syy tullakseni tänne teidän laivallenne."