"Te sanotte kuitenkin 'mutta'; mitä se tietää?" kysyi kapteeni vilkkaasti.
"Se tietää sitä, että vaikk'ei minulla ole mitään muistuttamista tarjoukseenne tulla minun vävykseni, tahdon kuitenkin koetella intoanne ja kuntoanne", vastasi patruuna. "Tahdon tulla täysin vakuutetuksi siitä, että te ansaitsette tyttäreni ja sen rikkauden minkä hän kerran perii. Tähän asti olette laivan päällikkönä ollut minulle mieliksi, mutta se, minkä nyt uskon teidän tehtäväksenne, kysyy yhtäpaljon neroa ja rohkeutta kuin kokenutta merimiestäkin."
"Ja mikä se koetus on?" kysyi kapteeni uteliaana.
"Kuulkaa", vastasi patruuna, "minä olen kauppamiehenä tehnyt laskun, joka on hyvin rohkea, mutta jos se menestyy, antaa se hyvää voittoakin. Tiedot ulkomailta osottavat että sota pian syttyy toisella puolen Venäjän ja toiselta länsivaltain ja Turkin välillä. Silloin tulee Ranskan ja Englannin sotalaivasto Itämereen, Suomen ja Venäjän satamat tulevat saarretuiksi. Siitä seuraa elintarpeitten puute Suomen ja Venäjän Itämeren rantaisissa kaupungeissa. Ettekö luule niin käyvän?"
"Varsin varmaan", vastasi kapteeni.
"No niin, ettekö niinikään luule, että parhain pikakulkija höyrylaiva, jota johtaa rohkea ja taitava päällikkö, sekä luotsi, joka tarkoin tuntee Suomen saariston kaikki mutkat, voisi pettää satamain piirittäjiä ja viedä suomalais-poloisille suolaa, sokeria, kahvia, teetä, ryytejä y.m. sekä sitä paitse vähän rautaa ja lyijyä, ruutia ja kivääriä, jos ranskalaiset ja englantilaiset aikoisivat astua maalle? Luuletteko?" kysyi patruuna, salaperäisesti nauraen.
"Luulen ihan varmasti", vastasi kapteeni, "kun vain saatte kelvollisen höyrylaivan ja kapteenin sellaisen josta puhutte."
"Höyrylaivan hankkii Motalan konepaja vuoden kuluessa ja päälliköksi rupeette te ja tämä on se koetus, mille teidät panen", vastasi patruuna.
"Ja mikä on palkka, jos onnistun?"
"Tyttäreni avioksi."