"Yrjö-poikammehan se onkin!" ja silmänräpäystä myöhemmin ovat he hänen sylissänsä, hän suutelee heidän harmaita hiuksiansa ja sulkee heitä riemutsevaa rintaansa vastaan. Autuaallisia tunteita liikkuu heissä.
"Miten suureksi, miehuulliseksi ja voimakkaaksi olet tullutkin", sai raatimies vihdoinkin sanoneeksi, katsellen riemuisasti poikaansa. "Sellaisena kuin nyt olet, olen aina ajatellut sinua takaisin tulevaksi. Meri on sinusta kasvattanut ja tehnyt miehen: se on ollut sinulle hyvä kouluttaja."
Ja äiti, hänen synnyttäjänsä, seisoi siinä kädet ristissä, sydämessänsä hartaasti kiittäen Jumalaa, joka ruumiin ja sielun puolesta turmeltumatonna oli johtanut hänen poikansa kotiin. Hän luki tämän kasvoista, ettei hän ollut synnin, pahain himoin ja raakojen tapojen turmelema. Se päivä vietettiin raatimiehen kodissa sellaisena juhlapäivänä, jota ei yksikään unohtanut.
Yrjön kummi, Joonas Wulff oli hänkin mies, joka ei sanaansa syönyt. Kevään tultua nosti Yrjö oman lippunsa patruunan uudelle Toivo nimiselle laivalle, jonka piti lähteä monivuotiselle matkalle Itä-Intiaan.
Varapäälliköksi samalle laivalle oli palkattu Edvard Ryd. Laivalla pidettiin komeat jäähyväispäivälliset, joissa oli saapuvilla koko Evertin ja patruunan perhe, katteini Milenius vaimoinensa ja Elviira miehinensä. Sitte levitettiin Toivon purjeet. Katselijain onnea toivottaessa ja hurraa huutaessa lähti se nopeasti satamasta. Jäähyväisiksi antoi Yrjö laivansa tykkien jyrähtää. Mekin toivotamme hänelle onnea ja menestystä pitkälle matkallensa.
Hyvästi, synnyinmaa; Sä synnyinmaa, sä synnyinmaa! Hyvästi jää! Mä kiikun harjall' lainehen, Tie hausk' on tää. — Hyvästi jää! Kyll' laine voi, ma uskon sen, Sammuttaa tulta sydämmen.