KUNINGAS (yksin).
Oi kauheaa! Noin kalliist' ostaisinko
Tuon epävarman toivon, moisen toivon,
Mi kuitenkin voi pettää? Kuinka voisin
Suruttomuutens' nähdä kerrassansa
Suruksi vaikeaksi muuttuvan,
Nuoruutens' surkastuvan, riutuvan
Tuon tiedon tähden? Jäykkä ompi Ebn
Jahia; hänen täytyy myöntyä.
En lepäjä mä ennen, kun hän on
Mua kuunnellut ja myöden mulle antaa.
(Menee ulos lääkärin jälestä. Vähän ennen ovat Bertrand ja Martha tulleet sisään.)
MARTHA.
Kuningas lähti pois ja, kuten kuului,
Vihoissa mielin; enkä näe mä Ebn
Jahiaa. Miten lienee täällä käynyt?
BERTRAND
Jumala ties, — mut huolestunut oon
Mä tästä. Pelkään, että lääkär' meidät
Lopuksi jättää pulahan.
MARTHA.
Sa luulet —?