TRISTAN.
Ah, vähän tarkka kuulunta teit' auttaa.
Mut — sanokaas: sen huomanneet kai ootte,
Ett' ilman erinäistä tarkotusta
Ja hyötyä ei ole yksikään
Ruumiinne kauniin jäsenistä. Sormin
Ja käsin tartutten te esineisin;
Jalkanne, vaikka pienet kyllä, vievät
Helposti teitä, minne halajatte.
Ja korvan koukeroisen kautta lauseen,
Sävelten ääni sieluhunne saapuu.
Puheenne käypi huuliltanne. Rinta
On suojus kevykäisen hengen tuon,
Mi huoletonna nousevi ja laskee.
JOLANTHA.
Sen kyll' oon huomannut. Mut jatkaa vaan.
TRISTAN.
Siis sanokaatte: mihin tarkotukseen
On Luoja teille suonut — silmänne?
Mi hyöty teill' on noista tähtilöistä,
Joill' itse on niin kumman kirkas loiste,
Ett'eivät päivän säteistä ne huoli —?
JOLANTHA (koskettaa silmiänsä, vähän miettien).
Mi hyöty, kysyt sä… Voi, kuinka kysyt!
Vaikk' — aatellut en ole tuota koskaan.
No, silmäni — sen helpost' ymmärtää…
Kun illoin oon mä väsyneenä, raskaast'
Unonen laskee silmillen', ja sieltä
Se valuu koko ruumiin yli, melkein
Kuin tunto sormen päästä leviää.
Siis tiedän silmän mua hyödyttävän.
Pait sitä, etkö itse usein huomaa,
Ett' on sun silmäs hyödyks' sulle? Kerran,
Kun maahan pientä ruusupensasta
Ma istuttuiin, juoksi muuan eläin
Ja puri sormeen'; tuosta kivusta
Ma itkin. Kerran taas, kun huolissan'
Ma kauan olin ollut, siksi että
Isäni poissa viipyili, mä itkin
Ilosta kun hän tuli. Kyyneleistä
Mä sydämellen', jok' ol' liian täynnä,
Sain huojennusta, silmäin kautta huoli
Ylitse tulvas'. Siis ei kysellä
Sun sovi, mihin tarkotukseen Luoja
On silmät unille suonut. Niiden kautta
Minulle lepo tuodaan, väsynyt
Kun oon ma. Niiden kautta lievitystä
Ma murheeseni saan ja niiden kautta
Iloni puhdistuu.
TRISTAN.
Oi anteeks' suokaa
Mun kysymyksen' oli julma. Moinen
Sisäinen sielun kirkkaus on teillä,
Ett'ette kaipaa tuota, jot' on meidän
Valosta lainaaminen silmäin kautta.
Tulisko aatella, ett' alkuperää
Oudoista olennoista ootte, joill on
Avuja toisenlaisia kuin meillä?
Tääll' yksin elätten; tää laakso näyttää.
Kuin loihdituksi vuorten lomihin.
Idästä, Peri-parvi kerallanne
Te tulittenko? Tyttäriä Brahman
Te lietto, jonkun Magin tänne tuoma
Luot' Induksen? Oi kaunis tuntematon!
Jos syntyisin te ootte ihmisistä,
Kut maata äidiksensä mainivat,
Jos ootte mieltyväinen tään maailman
Katoavaiseen riemuhun kuin minä,
Niin lempeästi ottakaatte vastaan
Ritarin suosittelu: kuulkaa hänen
Lupaustansa, ett' ei nainen ykskään,
Vaikk' ihanuuden, synnyn kautta kuinka
Etevä ois se, poista tuota kuvaa,
Jonk' ootte te mun sieluun' painaneet.