BRAND. Ja sinne vie kai lokarännin kautta tie!
ROVASTI. Ken alentuu, se yletään; myös vitsa aina väännetään.
BRAND. Jos miestä teille tarvitaan, niin sielultaan hän murhataan.
ROVASTI. Te kuinka voitte luullakkaan mun hankkivankin moista juonta?
BRAND.
Niin, ensin iskette te suonta!
Luuranko kuiva, se ma nään,
se sopii teidän elämään!
ROVASTI. En tahdo kissan kuolemaa, siis en ma tahdo teidänkään; vaan arvelin, kai parhain lie, jos hiukan uksen ra'ottaa, min kautta mun on käynyt tie.
BRAND. Tuo vaatimus jo liikaa on! Kun laulaa kukko valtion, mun täytyis kieltää Herra se, jok' on mun ainoo ihanne!
ROVASTI. Ei, kieltää ei lie vaatimus; mut meistä teidän velvoitus on sydämmeenne piiloittaa, mit' yhteiskunt' ei käyttää saa. Te ihanteenne pitäkää, mut tarkasti se kätkekää; te haaveksikaa, Herran tähden, kun ette tee vain kansan nähden; sit' aina kolhii elo nurja, ken itsepäinen on ja hurja.
BRAND. Niin, pelko, palkka toimistasi on Kainin merkki otsallasi; sa syömmes puhtaan Aapelin myös tapoit maisin viisauksin!
ROVASTI (hiljaa). Nyt "sinuksi" hän kutsuu mua; se liikaa on! (Ääneen.) En taistelua nyt jatkaa tahdo; sitä vaan ma vielä teille toistaa saan: jos mieli teill' on edespäin, niin aika, paikka huomatkaa; ei voittoon täällä kukaan saa, ken ajan merkit hylkii näin. Te nähkää taideniekat vaan ja myöskin runoilijat maan! He aina aikaa noudattaa. Ja entäs sotilaita meillä? On vyössä tylsät miekat heillä! Ja miksi? Laki vaatii vaan — on huomattavat tarpeet maan. Myös itseys kunkin kadotkoon, se muiden tasaan painukoon ja piiloittaukoon joukkioon! On nykyaika suopea; jos otatte sen sillä lailla, niin voitte tehdä suuria. Vaan oksat täytyy karsia ja sielu olla särmää vailla; ain' olla runko tasapinta, ei omaa tietä kulkea, niin tulee työkin parahinta.