NÄKYMÄTTÖMÄIN KUORO (humisee myrskyn halki). Hänt' et koskaan saavuta, koska synnyit lihassa; seuraat, luovut, yhtä on, aina saat sä tappion!
BRAND (kertoo kuoron sanat ja lausuu hiljaa). Uskoa sen kohta vois! Kirkossakin näin mä kuin löi hän vastaan vihastuin! Omaisuuden myös hän vei, tietä valoon näytä ei, antaa kuolla taisteloon, jäädä kurjaan tappioon!
KUORO (kuuluu voimakkaammin hänen päänsä päällä). Käärme, hänt' et saavuta, joithan kuolon maljan sa; seuraat, luovut, yhtä on, työs saa sentään tuomion!
BRAND (hiljaa). Agnes, Alf, mun armahiset, levon päivät rauhalliset vaihdoin touhuun taistelun, uhrit veriin raastoi mun, kansan vain en sutta voita.
KUORO (lempeästi ja houkuttelevasti). Hänen tietään ällös koita, sull' on kyllin tappioita; hän ei kaipaa uhriasi, sull' on oma maailmasi!
BRAND (hyrskähtää hiljaiseen itkuun). Alf ja Agnes joutukaa luokse raukan yksinäisen, pohjantuuli paleltaa läpi verhon rikkinäisen —!
(Katsoo ylös; valoisa kehä aukeaa usvan keskessä ja laajenee;
NAISHAAMU, valkoisessa puvussa ja vaippa hartioilla ilmestyy
kehästä. Se on Agnes.)
HAAMU (hymyilee ja ojentaa kätensä häntä kohden).
Brand, täss' olen luonas taas!
BRAND (hypähtää hämmennyksissään ylös).
Agnes! Agnes! Mit' on tää?
HAAMU. Kaikki vain ol' unelmaas! Nyt taas usvat häviää!