BRAND. Se sit' ei teekkään; riemu ei se ollut, joka voiman vei. Jos kerran aiot riemuita, niin nauti iltaan aamusta, vaan ällös nyt sä ollos toista kuin jälkeen vuoden, puolentoista. Mit' olet, ollos kokonaan, ei miesi taivu jakamaan. On aate selvä Bacchuski, mut irvikuva juomari; Sileenus myös on ihana, mut ruma lallusjuoppona. Käy vain sä järvi järveltä, kysele miesi mieheltä, niin kuulet, kukin tapoihin on hiukan itsekutakin. On sunnuntaiksi vakavuutta ja hiukan isäin uskoa, on illatsuissa iloisuutta, kuin oltiin isäin aikana — on lämpöäkin sydämmissä, kun lauleskellaan sävelissä, mitenkä kansa piskuinen on vapaa lailla isien; kun luvataan, niin tuhlataan, kun täytetään, niin tingitään, ja kun on yhteiskysymys, niin ollaan sanoin ilkimys. Mut ansioissa, vioissaan ain' ollaan osittaisin vaan. Vain murtoluku pientä, suurta, ei pahaa eikä hyvää juurta; näin menee kaikki alle penkin; näät osa tappaa jäännöksenkin.
EINAR. On pilkanteko helppoa, mut sääli sentään kaunista —
BRAND.
Niin kyllä, — vaan ei tervehintä.
EINAR. No niin, me kansaa syntisintä ett' ollaan, siihen suostun kyllä; mut millä kumman hyppelyllä sä tästä joudut Jumalaan, mi muka uuteen vaihdetaan?
BRAND. Oot taiteilija, ystävä, sun Jumalas, se näytäppä! Sa oothan hänet maalannut ja sillä monta hurmannut. Hän sinust' on kai vanha mies?
EINAR.
No niin?
BRAND. Ja harmaa kukaties? Siis harmaa, ukko kaljupää ja parta hohtava kuin jää, ja lempeä, mut siksi tuima, ett' toki pelkää lapsi huima. Sä teitkö hälle tohvelitkin? en väitä poikki enkä pitkin, mut kalotti ja kakkulat, ne hälle varmaan sopivat.
EINAR (vihaisesti).
Mit' tarkoitat?
BRAND. Tuo juuri on Jumala kansan, alhaison. Katoolisest' on Kristus lapsi, vain avuttuutta, viattuutta ja teist' on Luoja harmaahapsi, mi puuttuu voimaa, tarmokkuutta. Kuin paavillakin vallastansa on kohta yksin avaimensa, niin myöskin Herra voimassansa on viety turviin kirkkojensa; elämä toist' on, usko toista, ei välijuovaa kenkään poista; jos onkin henki kokonaista, niin elo sentään puolittaista. Ja siksi moinen heikko kansa, myös heikoks kuvaa Jumalansa, kun herpoo heimon voima niin, se Luojan pukee kalottiin. Jumala tuo ei ole mun! Mun myrsky on, vain tuuli sun. Mun tammi vankka, näre ei, min tuulet tahoillensa vei; kuin Herkkuleen on voima sen, ei vaappuvaisen vanhuksen, jymyllä ukkos-salamain myös keskelt' orjantappurain hän puhui kerran Moosekselle kuin jättiläinen kääpiölle. Ja Gibeoonin laaksossa hän auringonkin seisahutti, ja ihmetöitä luomalla hän kansat voitti, kauhistutti, hän vieläi ihmetöitä lois, jos kansa vain ei veltto ois.
EINAR (hymyillen epävarmana).
Sinäkö kansan uudistat?