BRAND. Niin teenkin, totta tosiaan — nuo kurjat miestä kaipaavat, ma synnyin siksi maailmaan.
EINAR (ravistaen päätään). Jos päre hiukan sauhuaa, sen viisas sammuttaapi vasta, kun lyhtyhynsä valon saa; vain uus vie vanhan maailmasta.
BRAND. En uutta luoda tahdokkaan, ikuisen vanhan voimaan vaan; en kirkkoja, en dogmejansa ma tahdo tehdä vahvemmiksi, ne ihmistyöt' on alkuansa ja lopun myöskin juuri siksi ne ihmiskätten kautta saa. Näät kaikki luotu katoaa; sen ruoste raiskaa, syöpi koi, se siksi väistyäkin voi, kun uudet muodot mullistaa. Mut yks on aina ennallaan: tää ikihenki onpi maan, se orjuudesta kahleiden sai eloon kera keväimen, mi lihan vallast' uskollansa nous hengen luokse, kotiansa. Tuo henki pois on hutiloitu, se vanhan uskon kautt' on voitu; — mut näistä sielun sirpaleista ja paikatuista kappaleista ja näistä päistä, käsistä on kokonaisuus syntyvä, ja Herra miehen nähdä voi taas nuorra, joksi muinoin loi hän Aataminsa.
EINAR (keskeyttäen). Paras lie, jos eroamme.
BRAND. Tuoss' on tie, mi lännen kautta vuonoon vie ma pohjoist' tulen polkua.
EINAR.
Hyvästi, pappi ankara!
BRAND (laskeutuessaan takaisin kääntyen). Eroita valo virvasta, elämä suurt' on taidetta.
EINAR (väistävällä kädenliikkeellä). Niin, mullistellos kaikki vaan, ma uskon vanhaan Jumalaan.
BRAND. Ja sinä sauvat hälle kanna, mun vanhus hautaan viedä anna.
(Laskeutuu polkua).