ÄITI.
Se kaikki vei, ken hengen vei.
BRAND. Ma tarkoitan, siis muut' ei sulla kuin neuvo tuo?
ÄITI. Ei muita mulla; jos tiennet muita, niin ne täytä. Mut hyväks äitis henki käytä. (Vihaisesti.) Ma tunnen kyllä tekos sun, kun aattelen, niin kauhistun! Merelle tänään! Muistappas mit' olet mulle velkapää; et henkeäs saa menettää. Sä olet ainoo sukuas. Sä olet lihaa mun ja verta, sen huoneen viime hirsikerta, min työ on tehnyt tarmokas. Sä harjavuoli, ällös horju, vaan kestä kauvan, vaarat torju! Kun perit, tulee elää sun, — ja sinä — vihdoin — perit mun.
BRAND. Ja siksi nyt liet tullut sa kai täytetyillä taskuilla?
ÄITI. Sä olet hullu! (Peräytyy.) Pysy pois! Tai sauva selkääs käydä vois! (Tyynemmin.) Sä mitä lausuit? — Kuulehan! Ma vanhenen ja hautahan myös ennen pitkää laukean; niin saat sä kullat, maat ja mannut, ma olen kaikki talteen pannut. — Ne koton' on, ei mukana. Ne tosin ei tee rikasta, vaan kerjäläiseks et sä jäis. — Sä mitä katsot äitiäis? Vai pelkäät, että maahan kaivan? mut se on turha pelko aivan; en äyriä ma kätke, en, en alle sillan, kivien; — ne kaikki, kaikki viel' on sun, sä ainut poikueni mun.
BRAND,
Ja millä ehdoin?
ÄITI. Sillä vaan, sä ettet leiki hengelläsi, sä jatka polvi polveltaan — on siinä palkkaa äidilläsi. Ja katso, ettei mitään haihdu, tai joudu pois tai muuten vaihdu on sama lisäät taikka et, kun vain sä saamas kätkenet!
BRAND (hetken vaitiolon jälkeen). Viel' yksi puuttuu selvitys. Ma sulle itse röyhkeys ain' ollut olen lapsuudesta; en ollut laps, et äiti sinä nyt olet vanhus, mies jo minä.
ÄITI. On mulle outo hyväilys, en huoli helläst' tuntehesta. Voit olla kylmä niinkuin jää, se mua melkein miellyttää; kun perintös sä kätket vaan ja suvull' on se hallussaan!
BRAND (astuu askeleen lähemmäs). Vaan jos ma toisen mielen saisin ja kaikki tuuleen hajoittaisin?