BRAND (katsoo hänen jälkeensä). Kas tuolla kulkee kansanmies, niin hyvänsuopa, tavallaan myös työssä uuras, Herra ties, mut sentään vitsaus on hän maan. Maanvyöryt, hallat, rutot nuot tai nälkävuodet, tulvavuot, ne maata paljon vahingoittaa, vaan moinen mies ne kaikki voittaa. Maanvaiva surmaa ihmiset, mut hän — hän surmaa aattehet! Hän tahdon tarmot veltostuttaa, hän sotalaulut tukahduttaa ja jäljessään käy hengen yö. Kuin monta nuoren naurahdusta, kuin monta rinnan salamaa, kuin monta suurta innostusta, — min toimintaan voi valmistaa, — hän maahan veretönnä lyö. (Äkkiä ahdistuksissaan.) Mut viesti! Oi, jos ken sen toi! Kas, tohtori! (Rientää häntä vastaan.) Kuin äiti voi —?
LÄÄKÄRI.
Hän tuomiolle kutsuttiin.
BRAND.
Hän katui?
LÄÄKÄRI. Ei, en luule niin; hän rippui kiinni omassansa, kun hetki löi jo kuolemansa.
BRAND (tuijottaen äänetönnä liikutuksen vallassa eteensä).
Hän sielun saiko kadotuksen?
LÄÄKÄRI. Tai saa hän lievän rangaistuksen, näät Kristushan on armon tie.
BRAND (hiljaa).
Hän mitä virkkoi?
LÄÄKÄRI. Huokas vaan: kuin Brand ei Luoja kova lie!
BRAND (vaipuu murheellisena penkille). Niin, rikkoessa, kuollessaan tuo valhe heill' on turvanaan!
(Peittää kasvonsa käsillään.)