LÄÄKÄRI (lähestyy, katselee häntä ja pudistaa päätään). Te ajan olleen, mennehen taas tahtoisitte jällehen. On laki teistä sama yhä, jok' oli ennen meille pyhä; — mut aika muuttuu, muistakaa, ei meidän pelkää saatanaa; nyt kaikkien on ohjeena: sä ollos hyvä, suopea!
BRAND (katsoo ylös). Vai suopea! Kas siin' on sana, mi velttojen on jumalana. Sen nahjuksilta kuulla saa, kun eivät tahdo uskaltaa ja sillä raukka jäljet peittää, kuu elintyön hän kesken heittää; sen turvin sanans' syöpi mies, jos vaikeaks sen käyvän ties; — kun tarmon viette ihmisestä, on suopea, ken sit' ei estä! Oliko Herra suopea, kun Kristus kärsi tuskia? Jos saanut ois hän armahdusta, ei meill' ois synnin sovitusta.
(Peittää kasvonsa ja istuu äänetönnä suruissaan.)
LÄÄKÄRI (hiljaa). Jos sielun myrskyt raivois pois ja kyynellohdun suoda vois!
AGNES (on tullut portaille; kalpeana ja kauhistuneena kuiskaa hän lääkärille).
Oi, tulkaa tänne!
LÄÄKÄRI.
Mitä nyt?
Mun säikähdytät!
AGNES. Peljännyt tät' olen viikkoja jo monta —
LÄÄKÄRI.
Siis mitä?
AGNES (vetää hänet mukaansa).
Säästä viatonta!