BRAND. Jo ammoin päätin näin mä käyttää mun perinnön —
VOUTI. Niin, siltä näyttää kuin juorut totta tienneet oisi; se minust' oli hassutusta. Ken meistä kaikki antaa voisi, jos hyötyä ei uhri toisi? Vaan se on teidän asianne; — nyt seuraan taas mä lippuanne. On teillä vauhdin vaikutusta, mä asteittaisin eistyn, toimin. Brand, tehdään kirkko _yhteis_voimin!
BRAND.
Te luopuisitte tuumastanne?
VOUTI. Sen tietää Herra, että teen! Mä muuten hullu olisin. Kehenkä yhtyy joukotkin, kun toinen syöttää, juottaa heitä ja toinen lypsää viimeiseen? Mä, lempo soikoon, seuraan teitä! Nyt tunnen, että innostun, te saitte vauhtiin myöskin mun; ja kumma onni tuonut lie mun tänään tänne pappilaan; tää saa mun melkein uskomaan, ett' toinen toistaan eespäin vie; mun aate teidän tuuman loi, sen näyttää, luulen, kyllä voi. Siis täytän omaa aatetta, kun rakennamme kirkkoa!
BRAND. Vaan vanhaa muinaismuistoamme me emme silloin säästää voi!
VOUTI (katsoo ulos). Sit' oikein jos me tarkastamme, kun kuuhut lunta hopeoi, niin on se ruma rottelo.
BRAND.
Vaan vouti —!
VOUTI. Vanha on se jo! Mut onpas ihme, kumma vain, kuin nyt mä silmät auki sain; kas, kallellaan on kirkon laiva, sen korjaus oisi turha vaiva. Ja miss' on tyyli rakennuksen, jos tekee kauneustarkastuksen? Ja onkos kaariholvi tuokin? Se on kuin kaari käyrän luokin, niin tuomitseisi varmaankin, ken oikein tuntee ammatin. Ja katon sammalpeittehet ei liene Beelen aikuiset! Voi muinaisinto liikaan viedä; ma sanon sen, ken sit' ei tiedä; tuo laho lemmon rottelo, se joutaa kyllä hautaan jo!
BRAND. Jos kunta toisen mielen saisi, ja repimistä vastustaisi?
VOUTI. Niin revin silloin yksin sen. Nyt aikaan joulujuhlien mä kaikki puuhaan, järjestän ja tuumat tyyten kärjestän. Mä liehun, kuvaan asiat; niin, niin, — he voudin tuntevat Ja niin jos kunta tuhma ois, ett' avun multa kieltää vois, ma omin kynsin revin sen, tuon lupaan teille vannoen. Ja jos ei muusta apu lie, niin koko perheen auttaen sen täytyy maahan, hitto vie!