SIGURD (läheten). Hyvä kohtaama, Gunnar!
GUNNAR (iloisesti). Sigurd — kasvin-veikko! (puristaa hänen kättään). Niin, kun sinä olet Örnulf'in seurassa, on hän rauhan mies, siitä olen varma; (Örnulf'ille). Anna mulle kätesi, vanhus! Helppo on mun arvata asiasi täällä pohjan puolella; se koskee kasvatus-tytärtäsi, Hjördis'iä.
ÖRNULF. Niinkuin sanot; suuresti loukkasit sinä minua, kun ilman suostumustani veit hänet muassasi Islannista.
GUNNAR. Oikea ja kohtuullinen on tulosi tänne; nuoruuden-töistä saa vanhuus vastata. Kauvan olen jo, Örnulf, odottanutkin sua tuon asian tähden, ja jos sakko sen voi suorittaa, on sovintomme aivan helppo.
SIGURD. Niin ajattelen minäkin. Örnulf on kohtuullinen.
GUNNAR (innolla). Kohtuullinen sun pitääkin olla, vanhus; jos hänen todellisen arvonsa mukaan minua sakottaisit, ei koko omaisuuteni likimainkaan riittäisi!
ÖRNULF. Minä seuraan lakia ja tapojamme, ole varma siitä. Mutta asiasta toiseen (osoittaen Kåre'en). näetkö tuota miestä?
GUNNAR. Kåre talonpoika! (Örnulf'ille). Sinä tiedät siis meidän vainoavan toisiamme.
ÖRNULF. Sinun väkesi on ryöstänyt häneltä karjaa, ryöstöstä on sakko.
GUNNAR. Murhasta myöskin; hän murhasi mun orjani.