ÖRNULF (mutisten.) Niin, niin, se olisi juuri Hjördis'in mukaista!
KÅRE. Gunnar'ille tarjosin minä sakkoa murhaamastani orjasta, ja hän oli siihen tyytyväinen, mutta samassa saapui Hjördis, kiihoitti miestään pilkkalauseilla ja esti sovintomme; sitte matkusti Gunnar etelä-puolelle, ja tän' aamuna — — —
SIGURD (katsellen vasemmalle). Tuolta tulee matkustavaisia pohjan-puolelta, onhan se — — —?
KÅRE. Gunnar Herse!
ÖRNULF. Ole huoletta sinä vain, minä luulen voivani hieroa sovintoa teidän välillänne.
(GUNNAR HERSE ja MUUTAMIA MIEHIÄ tulee vasemmalta. Gunnar on puettu koti-vaatteisin, ruskeaan mekkoon, metallivaanteet säärien ympärillä, leveään hattuun; aseena on hänellä ainoastaan pieni kirves).
GUNNAR (seisahtaa kummastellen ja epäillen, nähdessään edelliset).
Örnulf vuonoilta! Todellakin — —!
ÖRNULF. Sama mies.
GUNNAR (läheten). No, siis tervetultuasi tiluksilleni, jos rauhan-tuumissa tulet.
ÖRNULF. Jos on sinun tahtosi niinkuin minunkin, ei mitään rauhattomuutta kysymykseen tule.