SIGURD (osoittaen oikealle). Ken tuo!
GUNNAR (tyytymättömästi). Hjördis!
ÖRNULF. Ja aseellisia miehiä muassa.
KÅRE. Hän etsii minua!
(HJÖRDIS ja joukko MIEHIÄ. Hjördis on puettu mustaan hameesen, kaapuun ja pään-peitteesen; MIEHET varustetut miekoilla ja kirveillä, Hjördis'illä on kevyt keihäs kädessä)
HJÖRDIS (pysähtyy sisäänastuessaan). Voimakkaan joukon kohtaamme täällä; siltä näyttää!
DAGNY (rientää häntä vastaan). Terve, terve, Hjördis!
HJÖRDIS (kylmästi). Kiitos. Kuulinkin jo sinun olevan jossain täällä likellä. (Lähenee, heittäen terävän silmäyksen läsnä oleviin). Gunnar ja — Kåre, vihamieheni, — Örnulf poikineen, ja — (huomatessaan Sigurd'in, voittuu hän melkein huomaamattaan, on vähän aikaa ääneti, malttaa, sanoo). Kas, tääll' on monta, jotka tunnen, — vaan en tiedä, ken niistä on suotuisin minua kohtaan.
ÖRNULF. Hyvin suotuisat olemme sinulle kaikki.
HJÖRDIS. Jos niin on asia, et kieltäne antaa Kåre'a mieheni valtaan.