SIGURD. Mitä siitä huolit?
ÖRNULF. Niin, niin, ken tietää! Tosi-tarinana kerrotaan Jökul'in kerran antaneen suden sydämen lastensa syödä, jotta ne tulisivat hurja-luontoisiksi; Hjördis on ainakin saanut osansa, se näkyy hänestä (keskeyttää, katsoessaan oikealle) Gunnar! — Onko meidän jälleen tässä keskusteloon ryhtyminen!
GUNNAR (tulee). Niin, Örnulf, ajattele minusta, mitä tahdot; mutta minä en saata vihamiehenä erota sinusta.
ÖRNULF. Mikä on aikeesi?
GUNNAR. Tarjota sinulle käteni rauhan ja sovinnon merkiksi, ennenkuin matkustat. Kuulkaapa mua kaikki; seuratkaa minua kotiini ja olkaa vieraanani niin kauvan, kuin teitä haluttaa. Makuu-sijoja ja ravintoa ei puuttuman pidä, riidastamme ei myöskään puhuta, ei tänään eikä huomenna, sanaakaan.
SIGURD. Mutta Hjördis — —?
GUNNAR. Seuraa minun tahtoani; hänen mielensä muuttui kotimatkalla ja hän arveli niinkuin minäkin, että me kyllä voimme sopia, jos te tulette vieraiksemme.
DAGNY. Niin, niin; se tapahtukoon!
SIGURD (epäillen). Mutta minä en toki tiedä — —
DAGNY. Gunnar on sinun kasvin-veljesi; minä tuntisin sinut todella huonosti, jos kieltäisit hänen pyyntöään.