THOROLF. Kuulehan; minä seisoin äsken laivalla, eräs mies juoksi sauva kädessä ohitse, huutaen: "Jos kuulut Örnulf'in miehistöön, niin sano hälle terveisiä Kåre-talonpojalta, nyt minä kostan meidän kummankin puolesta." Sen sanottuaan hyppäsi hän veneesen, alkoi soutaa, lausuen: "Kaksikymmentä henkipattoa on nyt vuonossa; niiden kanssa menen minä eteläpuolelle ja tänä iltana ei Hjördis'in enää tarvitse ylpeillä perillisestään."
ÖRNULF. Niinkö hän lausui! Haa, haa, nyt älyän minä; Gunnar on lähettänyt poikansa pois, Kåre on riidassa hänen kanssaan — —.
THOROLF. Ja nyt soutaa hän sinne — ja surmaa poikosen!
ÖRNULF (ripeä päätös). Eespäin kaikki, Kåre! Siitä saaliista taistellaan!
THOROLF. Mitä ai'ot?
ÖRNULF. Älähän huoli; ei Kåre, vaan minä, kostan.
THOROLF. Minä seuraan sua!
ÖRNULF. Et, sinä seuraat Sigurd'ia ja siskoasi Gunnar'in taloon.
THOROLF. Sigurd'ia? Onko hän täällä?
ÖRNULF. Tuolla ovat hänen laivansa; me olemme nyt sovussa; — sinä seuraat häntä.