SIGURD. Aina olen minä pitänyt Gunnar'ia etevämpänä itseäni.
HJÖRDIS. No niin, — Gunnar'in jälessä on myöskin hyvä sia, ja — (sivu-silmäys Thorolf'iin) jos Örnulf olisi ollut täällä, olisi hän ehkä saanut kolmannen sian.
THOROLF. Siinä tapauksessa olisi isäsi Jökul joutunut liian alas; (seuraava sananvaihto käypi kummaltakin nousevalla, mutta toki tukahdutetulla kiihkolla.)
HJÖRDIS. Sitä sun ei pidä sanoa! Onhan Örnulf runoniekka, ja mutistaanpa hänen ylistäneen olemattomiakin seikkojansa.
THOROLF. Onneton se, joka mokomata mutisee, niin kovaa, että minä sen kuulen!
HJÖRDIS (pistävällä naurulla). Rupeaisitko sinä kostajaksi?
THOROLF. Kostajaksi, jonka kosto kauvas kuuluisi!
HJÖRDIS. No sitte juon minä maljasi, toivottaen sulle pikaista parrankasvua.
THOROLF. Parratonkin mies on liian hyvä kiistelemään naisväen kanssa.
HJÖRDIS. Mutta hento miesten taisteloon; siksipä isäsi jättikin sinut valkean vahdiksi Islantiin, lähteissään veljinesi viikinki-retkille.