HJÖRDIS. Älä siis koskaan lainaa sitä veljillesi, jos tuon lupauksesi pitää ai'ot.
GUNNAR. Hjördis!
HJÖRDIS (jatkaen). Mutta älä myöskään ripusta sitä isäsi tuvan seinään; siellä se riippuisi epärehellisten miesten aseiden keskellä.
THOROLF. Totta sekin, Hjördis, — sun isäsi kirves ja kilpi on riippunut siellä jo monta vuotta.
HJÖRDIS (hilliten itseään). Sinulla ei ole muuta suussasikaan, kuin pistoksia siitä, että Örnulf surmasi isäni; mutta jos huhussa on perää, ei se työ käynytkään niin rehellisesti, kuin sinä luulet.
THOROLF. Mitä huhua tarkoitat?
HJÖRDIS (viekkaasti hymyillen). Minä en tohdi sanoa sitä; sinä suutut.
THOROLF. No, ole vaiti sitten, — se onkin paras. (kääntyy pois hänestä).
HJÖRDIS. No, saattaahan sen sentään sanoakin. Onko totta, Thorolf, että isäsi kolme yötä peräkkäin istui Smalserhorn'in noidan luona keittämässä loihtu-nesteitä, ennenkuin hän uskalsi käydä Jökul'in kanssa kaksin-taisteloon? (Kaikki nousevat; liikutus).
GUNNAR. SIGURD. DAGNY. Hjördis!