THOROLF (raivoissaan). Niin häpeällistä valhetta ei sulle kukaan kertonut ole Örnulf vanhuksesta! Sen olet itse keksinyt; sillä yhtä myrkyllinen, kuin sinä, täytyisi sen olla, joka moista saattaa kertoa! Isääni syytät sinä pahimmasta konnan työstä maailmassa! (heittää miekan takaisin). *Tuossa*, Gunnar, *tuossa*, ota lahjasi jälleen; min'en ota antimia talosta, jossa isääni pilkataan ja häväistään!
GUNNAR. Thorolf, kuulehan!
THOROLF. Päästä minut! Mutta varoillanne pitäisi teidän nyt olla, sekä sinun että Hjördis'in; sillä juuri tällä hetkellä on isäni vallassa se, joka on teille kallihin maailmassa!
HJÖRDIS (hämmästyen). Isälläsi on —!
GUNNAR (huudahtaen). Mitä sanot!
SIGURD (äkkiä). Missä Örnulf on?
THOROLF (pilkkanaurulla). Etelä-puolella — ja veljeni ovat muassa!
GUNNAR. Etelä-puolella!
HJÖRDIS (huudahtaa). Gunnar! Örnulf on surmannut poikamme Egil'in!
GUNNAR. Surmannut! — Egil surmattu! Onneton silloin Örnulf ja hänen sukunsa! Thorolf, sano suoraan; — onko se totta?