SIGURD. Gunnar! Gunnar — kuulehan!
GUNNAR. Sano heti, jos henkesi on sulle rakas!
THOROLF. Peloittaa et mua voi! Odota, kunnes isäni tulee. Mutta sinä, Hjördis, — iloitse sill'aikaa, minä kuulin tänään lausuttavan: "Tänä iltana ei Gunnar Herse'n eikä hänen vaimonsa tarvitse ylpeillä perillisestään enää!" (Menee perältä).
GUNNAR (syvimmässä tuskassa). Surmattu, — surmattu! Egil-pikkuiseni surmattu!
HJÖRDIS (hurjana). Ja sinä — sinä annoit hänen mennä! Et kosta ainokaisen jälkeisesi surmaa! Katala konna olet sinä, ellet — —!
GUNNAR (mieletönnä). Miekka, — kirves! Se oli viimeinen uutinen, jonka hän kertoi! (sieppaa kirveen eräältä läsnä-olevista, syöksyy ulos).
SIGURD (aikoo seurata). Gunnar, malta mieles.
HJÖRDIS (estää häntä). Jää, jää sinä vain! Miehet kyllä eroittavat heidät; minä tunnen Gunnar'in! (huudahdus joukosta ovella).
SIGURD. DAGNY. Mitä se?
YKSI JOUKOSTA. Thorolf kaatui!