Hyvin olet sinä pitänyt huolta siitä, että hänen sanansa toteutuivat. (vaikenee hetkeksi, kääntyen erääsen mieheen). Minne sai hän kuolin-haavan?
MIES. Keskelle otsaansa.
ÖRNULF (tyytyväisnä). Hm; se oli kunniallinen paikka; siis ei hän ollut selin surmaajaansa. Kaatuiko hän kyljelleen, vai Gunnar'in jalkoihin?
MIES. Puoleksi kyljelleen ja puoleksi Gunnar'iin päin.
ÖRNULF. Se ennustaa ainoastaan puolta kostoa; niin, niin, — saamme nähdä!
GUNNAR (läheten). Örnulf, minä tiedän kyllä, ett'ei koko omaisuuteni riitä sinun vahinkoasi palkitsemaan; mutta vaadi minulta, mitä tahdot — —
ÖRNULF (kiivaasti, keskeyttäen). Anna mulle Thorolf'in ruumis, ja salli minun mennä! Missä lepää Thorolf'ini?
GUNNAR (viittaa äänetönnä perälle).
ÖRNULF (astuu pari askelta, kääntyy, jyreästi Sigurd'ille, Dagny'lle ja muille, jotka surkutellen aikovat seurata häntä). Jääkää! Luuletteko Örnulf'ia seurattavan suru-huoneesta, kuni nyyhkivää naista! Jääkää, sanon ma! — Thorolf'in jaksan minä yksinäni kantaa, (tyynesti, voimalla). Surma sorti poikani kaikki; vaan ei kenkään toki näe minun köykistyvän! (menee vitkaan ulos).
HJÖRDIS (teeskennellyllä naurulla). Niin, menköön hän vain mielensä mukaan; nyt emme enää tarvitse liian suuria joukkoja, jos hän vielä mielisi vaatia meitä taisteloon! Tämä, Dagny — tämä oli ehkä viimeinen kerta, kuin isäsi lähti mokomien asioiden tähden Islannista!