SIGURD (liikutettuna). Voi, inhoittavaa!
DAGNY (samoin). Sinä saatat vielä pilkata häntä! Pilkata häntä — huolimatta siitä, mitä täällä tapahtunut on!
HJÖRDIS. Tehtyä tekoa pitää kiitettämän! Vihaa ja kostoa vannoin minä tän' aamuna Örnulf'ille; — Jökul'in surman voin kyllä unhoittaa, kaiken muun, paitsi kohtaloni häpäisemistä. Hän kutsui minua jalkavaimoksi; jos se olisinkin, ei mun sitä hävetä tarvitseisi; sillä Gunnar on sinun isääsi mahtavampi; hän on sinun omaa miestäsi mainiompi, kuuluisampi!
DAGNY (vihassa). Erehdyt, Hjördis, — ja heti saavat kaikki tietää, että sinä elät pelkurin katon alla!
SIGURD (kiivaasti). Dagny, mitä ai'ot!
GUNNAR. Pelkurin!
HJÖRDIS (pilkkanaurulla). Tiedottasi puhut sinä, ajelet tuulia takaa!
DAGNY. Sitä ei pidä salattaman enää; minä vaikenin, kunnes pilkkasit isääni ja kaatuneita veljiäni; minä vaikenin, kun Örnulf oli läsnä; sillä hänen ei pitänyt saada tietää Thorolf'in kaatuneen konnan iskusta; mutta nyt; — älä enää milloinkaan korskaile Gunnar'in sankartyöstä Islannissa; sillä Gunnar on pelkuri! Miekka, joka oli sinun ja pedonsurmaajan välillä, se riippuu mieheni kupeella, — ja rannerenkaasi lahjoitit sinä Sigurd'ille, (ottaa sen kädestään, pitää sitä ilmassa) — se on tässä!
HJÖRDIS (raivossa). Sigurd'ille!
JOUKKO. Sigurd! Sigurd'ihan sankartyön siis tekikin!