HJÖRDIS (kovassa, vaan tukahdutetussa liikutuksessa). Ja sen — sen luulet sinä Sigurd'in voivan?
GUNNAR. Hän on vahvaluontoinen, ja sen lisäksi ylevä, kuin sinäkin.
HJÖRDIS (kiivaasti). Jos niin on — (malttaen) yhdentekevä! (hurjasti) Gunnar, surmaa Sigurd!
GUNNAR. En milloinkaan!
HJÖRDIS. Petos ja kavaluus saattoi minut sinun vaimoksesi; — olkoon se unhotettu! Viisi ilotonta vuotta olen täällä istunut; — kaikki olkoon unhotettu sinä päivänä, jona Sigurd henkensä heittää!
GUNNAR. Minun käteni ei häntä vahingoittaa saa (peräytyy tahdoltaan).
Hjördis, Hjördis, älä kiusaa minua!
HJÖRDIS. Siis täytyy minun etsiä toinen kostaja; kauvan ei Sigurd enää pilkkaa minua eikä sinua! (puristaen käsiään pudistuttavaisessa kiukussa). Dagnyn luona — tuon yksinkertaisen naisen luona hänen kanssaan puhelee hän luultavasti nyt kahdenkesken, maikaillen häntä, nauraen meitä; kertoo loukkauksesta, joka minua kohtasi, kun hän sinun sijassasi ryösti minut; kertoo, kuinka hän viekkaasti nauroi seisoessaan pimeässä huoneessa, kun en häntä tuntenut!
GUNNAR. Sitä ei hän tee; ei, sitä hän ei tee!
HJÖRDIS (kovaa). Sigurd'in ja Dagny'n pitää kuolla! Minä en voi hengittää, ennenkuin ne kaksi ovat olemattomissa! (aivan lähellä häntä, säihkyvin silmin, hurjasti, kuiskaten). Jos siinä työssä voisit auttaa minua, Gunnar, — silloin eläisin kanssasi rakkaudessa; silloin puristaisin sinut syliini niin lämpimästi, niin hurjasti, kuin et koskaan ole osannut uneksiakkaan!
GUNNAR (horjuen). Hjördis! Sinä — —!