HJÖRDIS. Tuossa käteni, Gunnar; — sitten ovat pilviset päivämme ohitse; sitten en enää jätä tupaa, kun sinä sisään astut; en käytä kovia sanoja sinua kohtaan, en karkoita hymyäsi, kun iloinen olet; minä pukeudun silkkiin ja koristuksiin; jos lähdet retkille, seuraan minä sinua, — juhlassa istun vieressäsi, täytän juomasarvesi, juon onneksesi ja laulan kauniita runoja, jotka sydäntäsi ilahuttavat!
GUNNAR (melkein voitettuna). Tottako sinä mielisit — —!
HJÖRDIS. Enemmänkin, kymmentä vertaa enemmän, usko pois! Kosta vain! Kosta Sigurd'ille ja Dagny'lle, niin minä — (keskeyttää, huomatessaan oven aukeavan). Dagny, — tuletko sinä tänne!
DAGNY (perältä). Gunnar Herse; varusta kiireesti miehesi!
GUNNAR. Varustaa? Ketä vastaan?
DAGNY. Kåre talonpoika lähestyy ynnä joukko henki-pattoja; ne aikovat hyökätä päällesi; Sigurd esti niiden aikeet äsken; mutta ken tietää — —
GUNNAR (liikutettuna). Sen on Sigurd tehnyt minun hyväkseni!
DAGNY. Sigurd on totisesti uskollinen ystäväsi.
GUNNAR. Ja me, Hjördis, — me ajattelimme —; niin, kuten sanoin, — kaikki sinun puheesi on loihtu-kieltä; jok'ainoa teko, jonka sinä vain mainitset, näyttää minusta herttaiselta.
DAGNY (kummastellen). Mitä tarkoitat?