HJÖRDIS. Mitä tahdot?
SIGURD. Kertoa sinulle sadun.
HJÖRDIS. Onko se surullinen?
SIGURD. Surullinen kuni ihmis-elämä.
HJÖRDIS (katkerasti). Tiedätkö sinä mitään ihmis-elämän surullisuudesta?
SIGURD. Sen saat itse päättää, kun olet kuullut kertoelmani.
HJÖRDIS. No, kerro; minä sill'aikaa jatkan työtäni (Sigurd istuu pienelle rahille hänen oikealle puolelleen).
SIGURD. Oli kerran kaksi retkeiliää, jotka purjehtivat Norjasta, ansaitakseen kultaa ja kunniaa; ne olivat vannoneet toisilleen ystävyyttä, ja pitivät rehellisesti valansa retkeillessään ylt'ympäri.
HJÖRDIS. Ja noiden kahden retkeiliäin nimet oli Sigurd ja Gunnar?
SIGURD. No niin, mainitkaamme heitä vaikkapa niilläkin nimillä. Vihdoin viimein saapuivat he Islantiin; siellä asuu vanha piirin vanhin, joka Harald-kuninkaan aikana oli muuttanut sinne Norjasta. Hänen talossaan oli kaksi ihanata naista; mutta toinen niistä, hänen kasvatetyttärensä, oli toki etevin; sillä hän oli älykäs ja ylevämielinen, ja retkeiliät puhelivat hänestä keskenään, eikä kumpikaan heistä ollut nähnyt kauniimpaa olentoa, niin arvelivat.