HJÖRDIS (ylevästi). Norna neuvoo meitä vetämään samaa köyttä; sitä emme voi muuttaa; hyvin huomaan nyt elämäni kutsumuksen: Tehdä sinut kuuluisaksi kaikkialla. Sinä olet ollut mielessäni joka päivä, joka hetki, jonka olen täällä viettänyt; minä tahdoin riistää sinut sydämestäni pois, vaan en sitä voinut; nyt ei se ole tarpeenkaan, kun tiedän sinun minua rakastavan.
SIGURD (pakoitetulla kylmyydellä). Jos niin on, — kuule, — minä olen sinua rakastanut; nyt en enää sua rakasta; — ne ajat olen jo unhoittanut.
HJÖRDIS. Sigurd, nyt valhettelit! Sen arvoinen olen minä toki, että — jos olet mua rakastanut — et mua milloinkaan unhoittaa voi.
SIGURD (kiivaasti). Mun täytyy; nyt minä tahdon sinut unhoittaa!
HJÖRDIS. Vaikka niinkin; mutta sin'et *voi*! Sinä ai'ot estää minua; mutta se ei onnistu; vielä ennen iltaa pitää Gunnar'in ja Dagny'n tietämän kaikki.
SIGURD. Haa, sitä et tee!
HJÖRDIS. Sen teen!
SIGURD. Huonosti tunnen sinut siit; ylevämielisenä pidin sua muinoin.
HJÖRDIS. Pahat päivät synnyttävät pahoja ajatuksia; liiaksi olet sinä luottanut minuun. Minä tahdon, minun täytyy seurata sinua, — elossa ja taistelossa; ahtaalta tuntuu oloni Gunnar Herse'n tuvassa!
SIGURD (painolla). Mutta miehen kunniaa olet aina toki arvossa pitänyt; täysi syy on taisteloon minun ja Gunnar'in välillä. Jos hän minun lyömästäni kaatuu, — ilmoittaisitko sittenkin kaikki, seuraten minua?