KÅRE. Niin, ole varma siitä! Sinä estit mua ennen, mutta nyt, luulen, on se hyvinkin mieleesi!
SIGURD. Saattaa olla.
KÅRE. Minä tiedän aikeesi Gunnar'in kanssa, mutta jos minun tahtoni tapahtuu, saapuu hän heikoilla aseilla kaksintaisteloon.
SIGURD. Rohkeaan toimeen olet ryhtynyt; ole varoillasi, talonpoika!
KÅRE (huolettomalla naurulla.) Se olkoon minun huoleni; jos tahdot tänä yönä taklata laivasi, näytämme me sinulle valkeata! — Eteenpäin, miehet, kas, tästä kulkee tie! (kaikki oikealle, perälle).
DAGNY. Sigurd, Sigurd, tuo pahanteko pitää sinun estää!
SIGURD (kiireesti ovelle, huutaa sisään). Nouse pöydästä, Örnulf; kosta Kåre-talonpojalle!
ÖRNULF. Kåre'lle, — missä hän on?
SIGURD. Hän on matkalla Gunnar'in kartanoon, polttamaan sekä talon että ihmiset!
ÖRNULF. Haha, — tehköön niin, siten kostaa hän Gunnar'ille ja
Hjördis'ille minunkin puolestani; sitten koettelen Kåre'n voimia.