SIGURD. Ei, tuo on hyödytön tuuma; tänä yönä pitää sinun välttämättömästi kohdata Kåre'a, jos mielit masentaa häntä; sillä konnantyönsä tehtyään, pakenee hän tuntureille. Gunnar'in olen vaatinut kaksintaisteloon; hänestä voit olla vallan varma, ellen minä itse — no niin, yhdentekevä, — tän'yönä täytyy häntä vihollisiltaan varjella; pahoin olisi, jos Kåre'n-moinen konna veisi koston minulta!
ÖRNULF. Oikein puhuttu. Tän'yönä suojelen Thorolf'in surmaajaa; mutta huomenna pitää hänen kaatua!
SIGURD. Hänen tai *minun* — ole varma siitä!
ÖRNULF. Siis käykäätte kostamaan puolesta Örnulf'in heimon! (menee miehineen perältä oikealle.)
SIGURD. Dagny, seuraa häntä; — *minun* täytyy jäädä tänne; sillä huhu kaksintaistelostamme kulkee jo kaikkialla kansassa, enkä minä saata kohdata Gunnar'ia ennenkuin aika on; mutta sinä, — hillitse, neuvo isääsi; käyttäiköön hän rehellisesti; Gunnar'in talossa on monta naista; vahinkoa ei saa tapahtua Hjördis'ille eikä muillekaan.
DAGNY. Niin, niin, minä seuraan isääni. Sinä ajattelet toki Hjördis'iä; kiitos siitä!
SIGURD. Mene, mene, Dagny!
DAGNY. Minä menen; mutta Hjördis'istä saamme olla huoletta: Hänellä on kultainen sota-asu kammiossaan, hän voipi kyllä itse puolustaida.
SIGURD. Sen uskon minäkin; mutta menehän toki; johda isäsi intoa; suojele kaikkia ja Gunnar'in vaimoa!
DAGNY. Luota minuun. Jää hyvästi vähäksi aikaa! (menee minne edellisetkin).