Varomaton! Miksi te tänne tulitte? Enkö pyytänyt teitä odottamaan siellä, kunnes kutsun teitä?
NILS STENINPOIKA.
Kuinka olisin voinut? Nyt, kun olette uskonut minulle salaisuuden, että Inger Gyldenlöve on äitini, janoan enemmän kuin koskaan ennen nähdä hänen kasvonsa.
Oi, hän se on! Miten ylpeä ja ylhäinen! Sellaiseksi olen häntä aina kuvitellut! Älkää peljätkö, rakas herra; — minä en ilmaise itseäni. Sitten kun sain tämän tietää, tunnen itseni ikäänkuin entistä vanhemmaksi ja älykkäämmäksi. Minä en tahdo enää olla hurja ja ajattelematon. Minä tahdon olla kuin muutkin aatelisjunkkerit. — Kuulkaa, sanokaapas, — tietääkö hän, että minä olen täällä? Olette kai häntä valmistanut?
NILS LYKKE.
Kyllä, sen olen tosin tehnyt, mutta —
NILS STENINPOIKA.
Mutta?
NILS LYKKE.
— hän ei tahdo teitä tunnustaa pojakseen.