INGER-ROUVA.
Minä en muuta voi. Ja neuvoni teille on: tehkää niinkuin minä. Jos on taivaan tahto, että Norjan on mentävä perikatoon, niin se menee, tuemme sitä tai emme.
OLAF SKAKTAVL.
Ja sellaiseen uskoon pitäisi minun muka tyytyä? Minun pitäisi rauhassa katsoa syrjästä, nyt, kun hetki on tullut? Oletteko unohtanut, mitä kaikkea minun on kostettava? Minun kotini, kontuni ovat he ryöstäneet ja paloitelleet keskenään. Minun poikani, ainoan lapseni, sukuni viimeisen jälkeläisen he tappoivat silmäini edessä kuin koiran. Minua itseäni he ovat ajaneet kaksikymmentä vuotta henkipattona pitkin metsiä ja tuntureita. — Huhu on tiennyt minun monta kertaa kuolleen; mutta minulla nyt on *se* usko, etteivät he saa minua kuopatuksi ennenkuin olen kostanut.
INGER-ROUVA.
Toivonette siis sangen pitkää ikää. Mitä aiotte nyt tehdä?
OLAF SKAKTAVL.
Tehdä? Mistä minä tiedän, mitä tehdä? Minä en ole koskaan antautunut rakentelemaan suunnitelmia. *Siinä* suhteessa täytyy teidän minua auttaa. Teillä on siihen kyllä älyä. Minulla on ainoastaan nämä kaksi kättä — ja miekkani.
INGER-ROUVA.
Miekkanne on ruostunut, Olaf Skaktavl! Kaikki Norjan miekat ovat ruostuneet.