Hahaha! Sillä alalla olette jo kauan sitten suorittanut mestarikokeet, rakas veli! Ettekö luule meidän Ruotsissakin tuntevan laulua:
»Joka impi huokaa puoleen Herran:
Jos omanani ois Nils Lykke kerran!»
NILS LYKKE.
Ah, se laulu koskee ainoastaan noin kaksikymmenvuotiaita naisia. Mutta rouva Inger Gyldenlöve on viidenkymmenen paikkeilla, ja lisäksi ovelampi parhaitakin. Koville ottaa nujertaa hänet. Mutta sen täytyy onnistua, — millä hinnalla tahansa! Jos minun onnistuu hankkia kuninkaalle tuon rouvan kustannuksella eräitä etuuksia, joita hän kauan on tavoitellut, voin olla varma, että minulle uskotaan lähettilään tehtävä Ranskaan ensi vuonna. Tiedätte kai, että olen viettänyt täydet kolme vuotta Pariisin korkeakoulussa? Haluni vetää kiivaasti minua sinne jälleen, varsinkin, jos saisin esiintyä niin arvokkaassa asemassa kuin kuninkaan lähettiläänä. — No, niin, — on siis sovittu — että te jätätte Inger-rouvan minun haltuuni? Muistakaa toki, — silloin, kun viimeksi vierailitte Kööpenhaminan hovissa, annoin minä teille tietä monenkin kauniin neitosen edessä —
JENS BJELKE.
Oh, kuulkaas, — se jalomielisyys ei tainnut olla hyvinkään suurta. Teillähän oli käsittely- ja kaulailuoikeus heihin kaikkiin. Mutta olkoon; koska nyt kerran olen joutunut väärälle tolalle, olen hyvilläni, että pidätte huolen koko asiasta. Mutta, sanallanne: — jos nuori Sturen kreivi on Östråtissa, niin te hankitte hänet käsille elävänä tai kuolleena.
NILS LYKKE.
Ilmi-elävänä saatte hänet. Minä ainakaan en aio tappaa häntä. Mutta nyt teidän täytyy lähteä takaisin ratsumiestenne luo. Pitäkää tie miehitettynä. Jos huomaisin jotakin epäilyttävää, saatte siitä viipymättä sanan.
JENS BJELKE.
Hyvä on. Mutta kuinka nyt pääsen ulos —?