INGER-ROUVA.
Ystävänä? Lisäättekö ivalla sitä tuskaa ja häpeää, johon olette kotini saattanut? Vietyänne lapseni hautaan, te uskallatte vielä —
NILS LYKKE.
Anteeksi, rouva Inger Gyldenlöve, — siinä asiassa tuskin tulemme yksimielisiksi; sillä ette ota huomioon, mitä minä siinä onnettomassa tilaisuudessa menetin. Minun aikeeni oli rehellinen. Minä olin väsynyt irtaimeen elämään; — olin yli kolmenkymmenen ikäinenkin silloin; minä kaipasin hyvää ja hurskasta vaimoa. Päälle päätteeksi vielä mahdollinen toivo päästä teidän vävyksenne —
INGER-ROUVA.
Varokaa itseänne, herra valtaneuvos! Mitä minun lapselleni on tapahtunut, olen parhaani mukaan painanut hiljaisuuteen. Mutta älkää luulko, että se on unohdettu, joskin salassa! Saattaisi tulla tilaisuus —
NILS LYKKE.
Te uhkaatte minua, Inger-rouva? Olen ojentanut teille sovinnon käden. Te kieltäydytte tarttumasta siihen. — Alkaako siis nyt välillämme selvä sota?
INGER-ROUVA.
En muista ennenkään muuta olleen.