NILS LYKKE.
Teidän puoleltanne ehkä. Minä en ole ollut koskaan vihollisenne, — vaikka minulla, Tanskan kuninkaan alamaisena, olisi ollut monesti hyvä syy siihen.
INGER-ROUVA.
Ymmärrän tarkoituksenne. Minä en ole ollut kyllin taipuisa. Ei ole ollut niin helppoa kuin luultiin vetää minua leiriinne. — Mutta minun mielestäni teillä ei ole ollut aihetta valittaa. Tyttäreni Mereten mies on kansalaisenne. Enempää en voi tehdä. Asemani on tukala, Nils Lykke.
NILS LYKKE.
Sen täysin ymmärrän. Onhan sekä aatelilla että rahvaalla täällä Norjassa mielestänsä teihin vanha oikeus, — vaatimuksia, jotka te, sanotaan, olette täyttänyt vasta puolittain.
INGER-ROUVA.
Anteeksi, herra valtaneuvos, — teoistani en ole velvollinen tekemään tiliä kenellekään paitsi Jumalalle ja itselleni. Jos siis suvaitsette, — sallikaa tietää, mikä asia teidät tänne toi?
NILS LYKKE.
Heti, Inger-rouva! Minun lähettiläs-tehtäväni tarkoitus tässä maassa ei mahtane olla teille tuntematon —?