FINN.
Mitäkö? Niin, sitä ei monikaan tiedä. Mutta varmaa on, ettei hän saa siunaaman rauhaa. Etkö huomaa, että hän laihtuu ja käy päivä päivältä kalpeammaksi? (Luoden Björniin tutkivan silmäyksen.) Väki sanoo, ettei hän nuku milloinkaan, — ja että siihen on tuo kummittelu syynä —
(Viime sanojen kuuluessa on Elina Gyldenlöve vasemmalta ilmestynyt puoleksi avoimen oven kynnykselle. Hän pysähtyy ja kuuntelee; palvelijat eivät häntä huomaa.)
BJÖRN.
Ja sellaisia tyhmyyksiä sinä uskot?
FINN.
Noin, puolittain. On muuten niitäkin, jotka selittävät seikkaa toisella tavoin. Mutta se on vain ilkeyttä. — Kuule, Björn, — tunnetko erästä laulua, joka maassa kiertää?
BJÖRN.
Laulua?