PASTORI MANDERS. Muuten en luonnollisesti kiellä, että niissä voipi olla sitä tätä viehättävää, semmoisissa kirjoituksissa. Enkä myöskään voi moittia teitä siitä, että haluatte tulla tuntemaan niitä hengellisiä liikkeitä, joita, niinkuin sanotaan, liikkuu ulkona suuressa maailmassa, — jossa olette antanut poikannekin olla niin kauvan. Mutta —
ROUVA ALVING. Mutta —?
PASTORI MANDERS (hiljentää ääntänsä). Mutta siitä ei puhuta, rouva Alving. Eihän tarvitse jokaiselle tehdä tiliä siitä, mitä lukee ja ajattelee neljän seinänsä sisäpuolella.
ROUVA ALVING. Ei, luonnollisesti; niin arvelen minäkin.
PASTORI MANDERS. Ajatelkaa nyt vaan, mitä velvollisuuksia teillä on tätä lastenkotoa kohtaan, jonka päätitte perustaa aikaan, jolloin mielipiteenne hengellisistä asioista olivat vallan toiset kuin nyt, — minkä minä voin huomata ainakin.
ROUVA ALVING. Niin niin, sen myönnän täydellisesti. Mutta lastenkodosta —
PASTORI MANDERS. Lastenkodosta piti meidän puhuman, niin. Siis — varovaisuutta, rouva! Ja nyt ryhtykäämme sitte asioihimme, (avaa päällyksen ja ottaa osan papereja ulos.) Näettekös näitä?
ROUVA ALVING. Asiakirjat?
PASTORI MANDERS. Kaikki tyyni. Ja täydessä kunnossa. Voitte uskoa, että oli vaikeata saada niitä oikeaan aikaan. Minun on suorastaan täytynyt panna kovaa. Virkakunnat kuin ovat melkein kiduttavan tunnokkaita, kuin kysymys on päättämisestä. Mutta tässä ne nyt sentään ovat. (Selaa läjää.) Tässä on laissa vahvistettu luovutuskirja Rosenvoldin tilan alueella olevaan Solvikin maan-osuuteen, sekä sen vastalaitettuihin asuinrakennuksiin, kouluhuoneisin, opettajan-asuntoon ja kappeliin. Ja tässä on lahjoituksen ja laitoksen sääntöjen hyväksymiskirja. Tahdotteko nähdä — (lukee:) "Kapteeni Alvingin muisto"-nimisen lastenkodon säännöt.
ROUVA ALVING (katselee kauvan paperia). Siinä se siis on.