PASTORI MANDERS (kädet ristissä). Mitenkä voin huomenna vilpittömällä mielellä pitää puheeni, siitä —!
ROUVA ALVING. O, siitä kyllä selviätte.
PASTORI MANDERS (hiljaa, ett'ei kuultaisi ruokahuoneesen). Niin, pahennusta emme sentään voi herättää.
ROUVA ALVING (matalalla äänellä, mutta lujasti). Emme. Mutta sitte onkin tämä pitkä inhottava ilveilys lopussa. Ylihuomisesta alkain on oleva minusta, niinkuin tuo vainaja ei koskaan olisi elänyt tässä talossa. Täällä ei ole oleva ketään muita, kuin minun poikani ja hänen äitinsä. (Ruokasalista kuuluu kaatuvan tuolin kolina; samalla kuuluu)
REGINAN ÄÄNI (terävästi mutta kuiskaten). Osvald sinä! Oletko hullu?
Päästä minut!
ROUVA ALVING (hytkähtää säikäyksestä). Ah —! (Tuijottaa ikäänkuin honrupäisenä puoliavoimeen oveen. Osvaldin kuullaan yskivän ja hyräilevän siellä sisällä. Pullo avataan).
PASTORI MANDERS (liikutettuna). Mutta mitä tämä onkaan! Mitä se on, rouva Alving?
ROUVA ALVING (käheästi). Kummittelijoita. Kasvihuoneen pari — kummittelee.
PASTORI MANDERS. Mitä sanotte! Regina —? Onko hän —?
ROUVA ALVING. On. Tulkaa. Ei sanaakaan. —! (Tarttuu pastori Mandersin käsivarteen ja menee horjuen ruokasaliin päin.)