OSVALD. — silloin hän katsoi niin omituisesti minuun, ja kysyi: mutta mitä sitte tulee minun Pariisin-matkastani?
ROUVA ALVING. Hänen matkastaan!
OSVALD. Ja sitte sain hänen tunnustamaan, että hän oli pitänyt asian totena, että hän oli täällä ajatellut minua koko ajan, ja että hän oli ruvennut opettelemaan ranskaa —
ROUVA ALVING. Sen vuoksi siis —
OSVALD. Äiti, — kuin näin tuon muhkean, kauniin, tuiki terveen tytön seisovan siinä edessäni — enhän ennen koskaan ollut häntä tarkemmin huomannut — mutta nyt kuin hän seisoi siinä ikäänkuin avosylin valmiina minua vastaan-ottamaan —
ROUVA ALVING. Osvald!
OSVALD. — silloin selvisi minulle, että hänessä siinä oli pelastus; sillä minä näin hänessä olevan elämän-iloa.
ROUVA ALVING (hämmästyen). Elämän-iloa —? Voiko pelastusta olla siinä?
REGINA (ruokahuoneesta, sampanjapullo kädessä). Pyydän aateeksi, että viivyin näin kauvan; mutta minun täytyi mennä kellariin — (panee pullon pöydälle.)
OSVALD. Ja tuo sitte lasi vielä.