ROUVA ALVING. Istu.
REGINA (istuu ruokahuoneen oven viereiselle tuolille ja pitää yhä tyhjää lasia, kädessään).
ROUVA ALVING. Osvald, — mitä sanoitkaan elämän-ilosta?
OSVALD. Niin elämän-ilo, äiti — sitä ette tunne suuresti, te kotolaiset. En havaitse sitä koskaan täällä —
ROUVA ALVING. Etkö kuin olet minun luonani?
OSVALD. En kuin olen kotona. Mutta sitä et sinä käsitä
ROUVA ALVING. Kyllä, kyllä, luulen melkein käsittäväni — nyt.
OSVALD. Se — ja sitte työilo. Niin, se on pohjaltaan samaa. Mutta siitäkään ette tiedä mitään.
ROUVA ALVING. Siinä voit kyllä olla oikeassa. Osvald, puhu minulle enemmän tuosta.
OSVALD. Niin, sitä vaan tarkoitan, että täällä opetetaan ihmisiä uskomaan, että työ on kirous ja synnin rangaistus, ja että elämä on jotakin surkeata, jota käytämme paraiten pääsemällä siitä niin pian kuin suinkin.